Uusi sitoumus parantaahyvinvointituen korvauksia
Eläinten hyvinvointituessa ovat tulleet tänä vuonna voimaan uudet sitoumusehdot. Hyvinvointitukeen aikaisemmin sitoutunut viljelijä voi valintansa mukaan joko jatkaa vanhoilla ehdoilla sitoumuskautensa loppuun tai tehdä päätukihaussa uuden viisivuotisen sitoumuksen.
Uudet ehdot ovat joiltakin osin hieman aiempaa tiukemmat. Vastineeksi niiden noudattamisesta maksettavat tukisummat nousevat, osittain jopa tuntuvasti.
Vanhoja sitoumusehtoja noudattavien tuet säilyvät ennallaan.
Vanhasta sitoumuksesta uuteen vaihtavalta viljelijältä ei peritä jo maksettuja tukia takaisin.
Eläinten hyvinvointituki on ollut käytössä vasta vuodesta 2008.
Tuen uudistamisen taustalla on eläinten hyvinvointia koskevan kansallisen lainsäädännön uudistaminen. Ehtoja kiristettiin, koska tukea ei voida maksaa peruslainsäädännön noudattamisesta.
Tukea on haluttu myös uudistaa niiden kokemusten perusteella, jotka tuesta on saatu vuosina 2008–2011. Tavoitteena on ollut sovittaa maksettavien tukien määrä vastaamaan paremmin tukiehtojen aiheuttamaa työmäärää.
Tällä hetkellä hyvinvointitukeen voivat sitoutua vain nauta- ja sikatilat. Muille kotieläinryhmille tukijärjestelmä avattaneen lähivuosina.
JUHANI REKU
Aiheesta lisää Maaseudun
Tulevaisuudessa 23.12.2011.
Eläinten hyvinvointituen
maksatusta haetaan vuosittain tukihakulomakkeella 101B rastittamalla kohta 1H.
Uusi sitoumus annetaan
täyttämällä lomake 188.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

