Kirjailijan mielestä pientilat poistaisivat työttömyyden
JOENSUU (MT)
”Täällä voitaisiin tehdä itse kaikki mitä tarvitaan. Samoja asioita viedään ja tuodaan rekkojen ja lentokoneiden armadalla”, päivittelee Maaseudun Tulevaisuuden toritoimituksen vieraana piipahtava kirjailija Heikki Turunen.
Juuassa asuva sanaseppo on lähtenyt kaupunkiin asioille. Hänen mielestään runsauden sijaan riittäisi vaatimattomampi valikoima.
”Ennen oli kyläkaupassa kolmea eri juustoa, nyt saa 250:tä eri lajia. Siinä pilataan ilmasto. Lähiruoka on hyvä juttu, se on yksi valopilkku tässä ajassa.”
Turusen teoksissa toistuu sotien jälkeisen maaseudun kukoistus ja tuho. Asutus Pohjois-Karjalan kylissä oli suurimmillaan 1950–1960-luvuilla. Sen jälkeen väki on vähentynyt puoleen.
”Suuri eläkeläisten joukko odottaa kuolemaa. On joitakin yrityksiä, mikä on tietysti hyvä. Muutama suuri EU-talo, jotka pärjäävät kovalla työllä. 20 prosenttia turhaa väkeä”, Turunen kuvaa kotikontujaan.
”EU-talo” tarkoittaa maatilaa ja ”turha väki” pitkäaikaistyöttömiä. Turusen mielestä näillä on yhteys.
”Perheviljelmätaloudessa työttömillä olisi mielekästä tekemistä.”
Kataisen hallitus on Turusen mielestä ”riehuva hirmuhallinto”, joka talousruuvia kiristämällä pakottaa kuntaliitoksiin.
Luonnon hyödyntämiseen kirjailija suhtautuu kaksijakoisesti: ”Talvivaara on hirveä esimerkki. Mutta maaseudun kirjailijana olisi ristiriitaista vastustaa elinkeinoja.”
Haukkuja ”viherpipertäjäksi” on tuonut lisärakentamisen vastustaminen Kolille sekä sadun kirjoittaminen Luonto-Liiton susien salametsästystä vastustavan kampanjan tueksi.
”Kaikkien mieliksi ei voi olla. Kirjoillani yritän selvittää ihmisille, mitä he ovat menettäneet.”
”Tietokone-kaupunkielämästä” puuttuu Turusen sanoin hien haju ja veren maku. Ei synny kosketusta ruumiillisuuteen. Sen tarvetta korvataan esimerkiksi oikealla tai penkkiurheilulla.
Turunen itse turvautuu metsätöihin. ”Minä en voi hyvin, ellen saa tehdä fyysistä työtä.”
Parhaillaan Juuassa on käynnissä halkosavotta, jonka satoa riittää naapureillekin. Uurastaminen auringossa moottorisahalla ja kirveellä paarmojen syötävänä on tärkeää vastapainoa kirjoittamiselle.
Kirjoittamisen aika on yöllä. Nukkumiseen riittää neljä tuntia.
”Kesä on parasta aikaa. Kun on niitä kuuhulluja, minä olen aurinkohullu.”
Uusin teos Tie, totuus ja elämä ilmestyi viime vuonna.
Nyt työn alla on 3–4 romaanin aihiota. Turunen suunnittelee herättävänsä eloon ensimmäisen teoksensa Simpauttajan henkilöitä.
Vaikka nuoruudessa koettu elämäntapa on hiipunut, Turunen ei ole toivoton. Kirjailija iloitsee, miten elävänä on säilynyt Pohjois-Karjalan värikäs kieli.
Ilosaarirockin nuori irokeesitukka ammentaa samasta rikkaasta perinnöstä kuin vanhempi väki.
Ihmeelliset persoonatkaan, joita Turunen on noukkinut teostensa henkilöiksi, eivät katoa minnekään. He eivät ole samalla tavalla esillä kuin agraariyhteiskunnassa, mutta jossain baarissa tai marketin hyllyjen välissä heitä on.
”Ihmisissä on toivo.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
