
Säässä sattuu ja tapahtuu –auringonpaistekin kuuluu joukkoon
Seuraavina päivinä maamme yli kulkee useampi sadealue. Sateista huolimatta aurinko näyttäytyy usein, koska sadealueiden väliin jäävä selkeä hetki ajoittuu vuorokauden valoisille tunneille.
Keskiviikkopäivä on suorastaan kylmä viilenneestä ilmasta ja kovasta luoteistuulesta johtuen. Kuva: Esko InbergTänään tiistaina on viimeinen hieman lämpimämpi päivä ennen viilenemistä. Aurinko paistaa varsinkin maan eteläisellä puoliskolla ja tuulikin on tyyntynyt eilisestä huomattavasti. Pohjoisessa ja osin maan keskivaiheilla pilvisyys on jo kuitenkin lisääntynyt saapuvan sadealueen edellä. Pohjois-Lapissa sekalainen sade alkaa iltapäivään mennessä.
Sade ohittaa maan eteläiset ja itäisimmät osat pimeän aikaan, ja auringonpaiste alkaa kaakonkulmalla jälleen keskiviikkona iltapäivään mennessä.
Keskiviikkopäivä on suorastaan kylmä viilenneestä ilmasta ja varsinkin puuskissa kovasta luoteistuulesta johtuen, Lapissa ja länsirannikon tuntumassa on yli 20 m/s ylittävä myrskypuuskakin uhkana.
Lisäksi ilmamassa on hyvin kuuroherkkää, joten lumikuuroja ja samalla pilviä nousee taivaalle. Vaikka aurinko pääsee paistamaan, kannattaa hivuttautua hytillisten työkoneiden viereen, kun niitä jaetaan.
Torstai valkenee aurinkoisena ja kylmänä, kulunut yö on ennusteiden valossa hyvin kylmä koko maassa. Aamupäivällä pilvisyys lisääntyy lännessä ennakoiden koko maahan saapuvaa lumisadealuetta. Sade alkaa lännessä koko maan mitalta iltapäivän päätteeksi tai illan aikana, ja ajokelivaroituksia alkaa tulla voimaan.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
