Sipilää avustava Antti Pentikäinenpelkää pakolaiskriisin pahenevan
New York (MT)
Pääministeri Juha Sipilää (kesk.) pakolaiskysymyksissä avustava Antti Pentikäinen pelkää pakolaiskriisin jatkuvan vielä vuosia.
”Miljoonat ihmiset odottavat toivoa paremmasta. Jos sitä ei tule, he lähtevät liikkeelle”, uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston johtajana toimiva Pentikäinen sanoo.
Yhtenä syynä pakolaisvyörylle hän pitää sitä, että YK:n pakolaisleirejä ylläpitävien ohjelmien rahoitus väheni dramaattisesti kuluvana vuonna.
”Edes peruspalveluja ei ole pystytty pitämään yllä leireillä.”
Suurvaltojen johtajat puivat Syyrian sisällissotaa puheenvuoroissaan YK:n yleiskokouksessa maanantaina ja tiistaina New Yorkissa.
Kaikki vakuuttivat haluaan yhteistyöhön.
Vanhat jännitteet eivät kuitenkaan ole hävinneet.
Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama arvosteli tiukasti Syyrian diktaattoria Bashar Al-Assadia ihmisoikeusrikkomuksista. Venäjän presidentti Vladimir Putin taas toimittaa aseapua Al-Assadille ja piti tämän omaan kansaansa kohdistamia väkivaltaisuuksia ”terrorismin” torjuntana.
”En torjuisi suoralta kädeltä Venäjän välittämää ratkaisua. Al-Assadin syrjäyttäminen ennen neuvotteluja ei ole realistinen tavoite”, Pentikäinen arvioi.
Omassa roolissaan pääministerin erityisedustajana hän auttaaa hallitusta ymmärtämään Lähi-idän kriisin eri ulottuvuuksia ja taustasyitä, jotta Suomi voisi harkita toimia rauhanvälittäjänä.
Suomi kykenee Pentikäisen mielestä ottamaan vastaan isonkin määrän pakolaisia, kunhan tulijoiden työllistymisestä pidetään huolta.
”Suomen kantokyky ei tule ihan heti vastaan. Olennainen kysymys on saadaanko ihmiset töihin. Jos saadaan, niin tulijoilla on positiivinen vaikutus myös talouteen.”
Viime päivinä nähtyä vihanlietsontaa pakolaisia kohtaan hän pitää vaarallisena Suomen turvallisuudelle. Esimerkiksi ääriliike Isiksen tavoitteena on lisätä vihaa muslimeita kohtaan, koska rauhanomainen rinnakkaiselo veisi heiltä tilan toimia.
”Vihapuhe pelaa ääriliikkeiden pussiin. Pelko on ymmärrettävää, mutta pelon syihin kannattaa tutustua ja ottaa selvää, onko pelkoon aihetta. Turvapaikanhakijoihin voi tutustua vaikka vapaaehtoistyössä seurakunnissa ja vastaanottokeskuksissa.”
Pentikäisen mukaan hallitus on nyt riittävän yhtenäinen ja toimintakykyinen pakolaiskriisin hoidossa.
”Minusta on hyvä, että perussuomalaiset ovat nyt hallituksessa. Heidän ollessa oppositiossa tilanne olisi paljon huonompi.”
Niklas Holmberg
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
