Tuottamaton ojitusmetsä sukeutuu suoksi
KARVIA (MT)
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa Karviassa täytetään vanhoja metsäojia. Kaivuri kuopsauttaa ojan pientareelta maa-ainesta leveän ojan pohjalle, ja kauhaisu kerrallaan oja umpeutuu.
Kulonevan ennallistamistyömaan tarkoituksena on palauttaa aikoinaan metsäksi ojitettu suo estämällä veden karkaaminen alueelta ojia pitkin.
Alkuperäisestä suoluonnosta on Suomessa jäljellä runsas kolmannes. Valtaosa ojitettiin puulle sopivaksi kasvualustaksi, kun teollistuva Suomi tarvitsi kipeästi puuta.
Nyt suunta on päinvastainen: uusia soita ei enää ojiteta metsiksi, vaan elinympäristöltään tärkeitä ja metsätaloudelle kannattamattomia ojitusalueita ennallistetaan luonnontilaisemmiksi.
Vuosittain muutama tuhat hehtaaria ojitettua aluetta muokataan jälleen suoksi. ”Erityisesti harvinaisia ja vähälukuisia lähdesoita, reheviä korpia ja lettoja palautetaan takaisin soiksi”, kertoo puistonhoitajana Metsähallituksessa työskentelevä Pekka Vesterinen.
Alussa ennallistetulle alueelle näkyvimpänä palaa tupasvilla. Hiljalleen rahkasammaleet valtaavat alaa kangasmetsän lajeilta. Ennallistamisen hyötyjiä ovat myös lukuisat suolinnut ja -perhoset sekä sudenkorennot.
Ilman ihmisen apua suo ei välttämättä palautuisi ennalleen koskaan. ”Jos suolle on syntynyt ojituksen seurauksena järeää puustoa, niin se pysyy puustoisena pitkään, vaikka ojat tukkiutuisivatkin. Hylätty metsä todennäköisesti uudistuisi kuolleen puuston synnyttämiin aukkoihin”, Vesterinen selittää.
Suoluonnon palauttamiseen tarvitaan konevoimia ja järeitä toimia. Liian kevyesti tukitut ojat eivät jaksa pidättää veden virtausta.
Soita ennallistetaan lähinnä valtion mailla. Kun uusia alueita liitetään kansallispuistoihin tai suojelualueisiin, ojitettujen alueiden vesitalous pyritään palauttamaan alkuperäisen kaltaiseksi. Etenkin 2000-luvulla ennallistamisia on tehty paljon.
Ylimääräisen puuston poistamisen ja ojien tukkimisen jälkeen alue muuttuu alkuperäiseen tilaansa vuosikymmenen aikana. Palautumisnopeuteen vaikuttaa kuitenkin muun muassa ympäröivä luonto.
”Jos suolle tulee luontaisesti paljon vettä ja jos alkuperäisiä lajeja on säilynyt alueella, palautuminen on nopeaa. Jos taas alueen reunalla on vaikkapa ojitettua suota tai tie, veden pääsy suolle estyy”.
Ojitusmetsä pyritään aina palauttamaan ennen ojitusta vallinneeseen tilaan. Avosuo ennallistetaan avosuoksi. Jos suolla kasvoi aikoinaan puuta, kaikkea ei tarvitse poistaa.
Kasvillisuus antaa vihjeitä alkuperäisestä suotyypistä. Puustoisuuden arvioinnissa paras apu on kuitenkin Suomen runsas ilmakuva-arkisto.
”Vanhoista ilmakuvista voi päätellä, onko alueella kasvanut harvaa puustoa vai onko paikalla ollut avosuo”.
Vesterinen kertoo, että aikanaan myös avosoita ojitettiin metsille. Moni hyvin kostea suo ei koskaan soveltunut metsän kasvatukselle. ”Valtio on ostanut myöhemmin metsänomistajilta näitä alueita liitettäväksi suojeluverkostoon”.
Näin toimittiin myös Karvian Kulonevalla. Männylle istutetusta suosta ei kehittynyt koskaan tuottoisaa metsää. Männyt jäivät vaivaisiksi, väkkyräinen koivu valtasi elintilan.
Muutama vuosi sitten alue liitettiin kansallispuistoon. Viime talvena poistettiin ylimääräinen puusto. Tulevaisuudessa tilalla on toivottavasti sarainen korpi tai neva, Vesterinen arvioi.
AURA PILKAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
