vierasyliö Ruokaturva on uhattuna

USA:n tiedustelujärjestö CIA selvitti 1990-luvun alussa yli sadan tekijän ja konfliktien

välistä yhteyttä lukuisissa

maissa. Ilmeni, että yksittäisistä

tekijöistä parhaiten selkkauksia ennustava oli alle vuoden

ikäisten lasten kuolleisuus.

Toinen hyvä indikaattori on nälkäindeksi (Näl), jonka

Kansainvälisen elintarvikepolitiikan instituutti IFPRI, hiljakkoin on laskenut 120:lle kehitys - ja siirtymämaalle.

Näl koostuu aliravittujen

ihmisten osuudesta, alle viisivuotiaitten lasten kuolleisuudesta ja alipainoisten lasten osuudesta. Kullekin tekijälle annetaan yhtä suuri paino.

Mitä korkeampi Näl on, sitä

huonompi on ravitsemustilanne.

Arvo alle viisi osoittaa hyvää tilannetta, 20–29 hälyttävää ja yli 30 erittäin hälyttävää.

Vuoden 1990 jälkeen Näl on hieman laskenut, mutta tilanne

arvioidaan olevan 20 maassa hälyttävä tai erittäin hälyttävä. Korkeimmat arvot esiintyvät Saharan eteläpuoleisessa

Afrikassa (20,7) ja Etelä-

Aasiassa (22,5.).

Etelä-Aasian maiden korkeat

arvot johtuvat paljolti hyvin yleisestä lasten aliravitsemuksesta.

Pohjois-Koreaa lukuunottamatta kaikki maat, joiden Näl vuoden 1990 jälkeen on noussut, sijaitsevat Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Kaksi kolmesta maasta, jossa tilanne on erittäin hälyttävä, Burundi

ja Eritrea, ovat afrikkalaisia. Kolmas on Haiti.

Näissä kolmessa maassa

puolet väestöstä on aliravittu.

Toisaalta myönteistä on, että

vuoden 1990 jälkeen 15 köyhää

maata, esimerkiksi Angola, Bangladesh, Etiopia ja Malawi ovat pystyneet vähentämään indeksiään yli 50 prosenttia. Näin ollen tämän pitäisi olla mahdollista muissakin köyhissä

maissa.

Mutta IFPRI toteaa, että ikävä totuus on, että maailmassa on tuotettava lisää ruokaa kestävämmällä tavalla ja vähemmän resursseja käyttäen.

Ruoan nousevat hinnat osoittavat, että olemme vaarallisella

tiellä. Vuoden 2007 jälkeen hinnat ovat nousseet merkittävästi ja trendi jatkuu. Arviolta 155 miljoonaa ihmistä on joutunut äärimmäiseen köyhyyteen ja 44 miljoonaa lasta kärsii aliravitsemuksesta.

Ruuan hinnannoususta johtuen ulkomaisten maiden ja yritysten maanostot kehitysmaissa ovat viimeisten viiden vuoden aikana

voimakkaasti lisääntyneet. Melkein puolet näistä ostoista

on tapahtunut Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, missä maa on halvempaa ja sääntely heikompaa.

Ostot heikentävät pienviljelijöitten maanomistusoikeuksia

ja vaarantavat ruokaturvaa. On huolestuttavaa, että suurin osa ostoista on tehty korkeitten NÄL-arvojen maissa, jotka itse paremmin tarvitsisivat peltomaansa ruuantuotantoon.

Yhtä huolestuttavaa on, että kansainvälisistä maanostoista peräti 55 prosenttia on tarkoitus käyttää biopolttoaineiden

tuotantoon.

Myös nousevat energian

hinnat lisäävät biopolttoaineiden kysyntää ruokakasveihin verrattuna, ja johtavat veden hinnankorotuksiin. Tämä on sekä ympäristön että ravitsemuksen kannalta kielteistä.

Erityisesti Afrikassa ja Etelä-Aasiassa käytetään energiana puuta, lantaa ja kasvijätteitä. Tämä vaikuttaa negatiivisesti ympäristöön, naisten työtaakkaan ja ihmisten terveyteen. Noin kahden miljoonan ihmisen arvioidaan vuosittain kuolevan saastuneen sisäilman takia.

Samalla fossiilisten polttoaineiden käyttö on usein tuettu,

tehotonta ja ympäristöä tuhoava.

Maatalouden, teollisuuden ja yhteisöjen veden tarve on

kasvamassa ja sen seurauksena

saastuminen ja terveysongelmat, erityisesti ripuli, ovat lisääntymässä.

Nyt 2,4 miljardia ihmistä

(36 prosenttia) asuu vesiniukoissa maissa. Afrikassa ja Etelä-Aasiassa ongelmat ovat suurimmat. Jo nyt tuotetaan

39 prosenttia globaalista viljasadosta kestämättömästi

ehtyvien lähteiden vedellä.

Ilmastonmuutos arvioidaan johtavan vielä suurempaan

veden puutteeseen.

Vesivarojen suojelemiseksi

ja säästämiseksi on tehtävä enemmän. Kiina on harvoja maita, joka on tämän tajunnut; maa tulee investoimaan peräti

630 miljardia dollaria vesivarojen säilyttämiseksi.

Viime vuosisadan alun

jälkeen on 75 prosenttia viljelykasvien perinnöllisestä monimuotoisuudesta menetetty.

Filippiineillä oli aikaisemmin tuhansia riisilajikkeita, mutta nyt on viljelyksessä vain kaksi. On todennäköistä, että näiden pysyvästi menetettyjen lajikkeiden joukossa on ollut monta sellaista, joista olisi hyötyä

jalostustyössä.

Vain neljä kasvia, riisi,vehnä, maissi ja peruna, tuottavat

60 prosenttia kaloreistamme. Tämä on ruokaturvan kannalta huono asia.

Vuoteen 2050 mennessä

ruoantuotannon olisi lisäännyttävä 70 prosenttia, jotta voitaisiin ruokkia kasvavaa väestöä. IFPRI totea, että tämä on nykyisen talousmallin mukaan mahdollista vain paljon korkeampien hintojen ja suurempien ympäristötuhojen avulla.

Nyt olisi edistettävä toisenlaista kehitysmallia. Pitäisi sijoittaa enemmän sellaiseen maataloustutkimukseen ja tekniikkaan, joka tukee pienviljelijöiden mahdollisuuksia nostaa satotasoaan.

Erityisen tärkeätä on kehittää vähemmän lannoitteita, energiaa ja vettä vaativia kasveja, jotka vaikeissakin olosuhteissa tuottavat tyydyttävästi.

Pienviljelijöiden, varsinkin naisten, maa- ja vesioikeuksia olisi parannettava. Taloudellisesti ja ekologisesti kestämättömien energian, veden ja

lannoitteiden tuet olisi lopetettava ja investoitava enemmän koulutukseen ja sanitaatioon.

IFPRI:n mukaan vaihtoehtoisessa mallissa viljasadot nousisivat 15 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Myös maidon- ja

lihantuotanto lisääntyisi. Viljan hinta olisi vuonna 2050 vaihtoehtoisessa mallissa 39 prosenttia alhaisempi kuin tavanomaisessa

ja lasten aliravitsemus puolet pienempi.

Maailman ruokaturva on uhattuna, mutta niin kuin IFPRI toteaa ja jotkut kehitysmaat ovat todistaneet, sen

parantaminen on mahdollista samalla kuin köyhät ja ympäristö hyötyisivät.

U.B. LINDSTRÖM

Kirjoittaja on kehitys- ja ympäristökysymyksiin erikoistunut professori.

Avaa artikkelin PDF