Mopoautojen suosio jatkaa kasvuaan
Kevyitä nelipyöriä eli esimerkiksi mopoautoja oli kesäkuun lopussa yli 15 prosenttia viime vuotta enemmän, kertoo Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Mopoautoja on liikkeellä lähes 6 400. Myös moottoripyörien määrä on lisääntynyt jonkin verran. Mopoja sen sijaan on hieman viime vuotta vähemmän.
Liikenteessä on hieman yli kolme miljoonaa autoa. Se on hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Ajoneuvojen yhteismäärä on lähes 5 miljoonaa. Noin viidennes niistä on Uudellamaalla. Eniten autojen määrä on kasvanut alkuvuoden aikana Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa ja Pirkanmaalla.
Henkilöautoista yleisimpiä ovat Toyotat, Volkswagenit ja Volvot. Manner-Suomen liikenteessä on noin 2,6 miljoonaa henkilöautoa.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
