Vaalipiiri-uudistus tasoitti äänikynnystä
Vaalipiiriuudistus otettiin tyynesti vastaan sikäli, ettei oikeusministeriön kysy ja keskustele vaaleista -palstalle tullut aiheesta lainkaan kansalaispalautetta.
Uusien, entistä laajempien piirien tavoite oli laskea piilevää äänikynnystä ja tehdä kansalaisten eri puolella Suomea antamista äänistä tasavertaisia.
Siinä onnistuttiin, koska esimerkiksi Savo-Karjalan vaalipiirin äänikynnys oli tällä kertaa 5,4 prosenttia.
Edellisissä vuoden 2011 vaaleissa korkein äänikynnys oli Etelä-Savossa, jossa edustajan paikkaan vaadittiin listalta peräti 12 prosentin osuus kaikista annetuista äänistä, jotta läpimeno onnistui.
Tällä kertaa Kaakkois-Suomen vaalipiirissä äänikynnys oli 5,03 prosenttia.
Pienissä vaalipiireissä kansanedustajan paikkaan tarvitaan edelleen huomattavasti suurempi osuus vaalipiirissä annetuista äänistä kuin suurissa vaalipiireissä.
Koko maan suurimmassa vaalipiirissä Uudellamaalla äänikynnys oli tällä kertaa 2,3 prosenttia.
Liisa Yli-Ketola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
