PERJANTAIVIERAS Horniolainenmaatiaiskana
Hornio on pieni kylä Mouhijärven ja Hämeenkyrön välisellä metsäalueella. Alkuperäisen pitäjäjaon kannalta kylä kuuluu Karkkuun. Nimenäkin Hornio on mielenkiintoinen – viitanneeko nimi Hornaan, sarviin vai torviin ?
Mutta yhdestä asiasta Hornio alkaa olla maankuulu. Sieltä nimittäin löytyi horniolaisena tunnetti maatiaiskanarotu. Tällä hetkellä horniolaisten rotu on levinnein suomalaisista maatiaiskanoista.
Horniolainen maatiaisrotu löytyi niinkin myöhään kuin 1998. Tarinan mukaan sen löysivät Anna-Liissa Koivusen maatilalla vuohia katsomassa käyneet, jotka ilmoittivat havainnoistaan MTT:lle. Kuvaavaa on, että emäntä Koivunen ei ollut itsekään varma siitä, montako maatiaiskanaa hänellä oli. ”Niitä on joku 20–30...”
Joka tapauksessa näitä kylän nimen mukaan horniolaisiksi kutsuttuja hankittiin MTT:lle kuusi kanaa ja kaksi kukkoa. Tuossa vaiheessa oli jo ymmärretty maatiaisrotujen geneettinen merkitys ja EU:n tukimuotoihin kuului maatiaislajien suojelu.
Millaisissa oloissa kanat Horniolla elivät? Ilmeisen vapaasti. Ne elivät hyvin perinteisesti vanhan maalaistalon pihapiirissä. Kukkoja ei poistettu, ja kanat saivat hautoa ja lisääntyä vapaasti. Kanoja ei pidetty niinkään munantuotannon vuoksi. Enemmänkin päivien piristykseksi. Talven kanat keplottelivat puisessa hirsirakennuksessa, kesäksi ne valtasivat vanhan riihen takamaastoineen. Nämä kanat pärjäävät vapaina pihalla, jos olosuhteet muutoin sallivat. Kylmänkestävyys on luonnollisesti suomalaisten maatiaiskanojen erityisominaisuus.
Kerrotaan, että entisaikaiseen tapaan emäntä loppuaikoina päästi kanat asumaan samassa tuvassa, jossa hän itsekin eli.
Horniolaisten kanojen historiasta ei ainakaan yleisesti tiedetä muuta kuin, että Anna-Liisa Koivunen sai naapuriltaan muutamia kanoja syksyllä 1939, sodan syttyessä.
Ulkomuodoltaan horniolainen on aika tavalla erilainen kuin kanat yleensä. Se on siiviltään vankka, ruumiiltaan solakka, lähes tulkoon harjaton ja yleisväriltään tumma. Poikaset ovat tummia tai mustia, kuten maatiaiskanoilla usein.
Horniolainen on kaikista suomalaisista kanoista lähinnä kanojen alkuperää eli intialaista viidakkokanaa.
Tämä oikeuttaa johtopäätökseen, että se edustaa luultavimmin sitä kanojen sukulinjaa, joka ensinnä tuli Suomeen. Entä milloin tämä mahtoi tapahtua ?
Vanhimmat arkeologiset todisteet kananpidosta ovat Bornholmin saarelta noin 100 jKr. Tekisi mieli yhdistää kanan ja kissan tulo Suomeen suunnilleen samanaikaiseksi. Tällöin kyse olisi Itämeren eteläisiltä rannoilta Suomeen muuttaneista kauppiaista, jotka toivat molemmat eläimet tullessaan. Kissaa kauppias tarvitsi hiirten kurissa pitoon. Kananmunia puolestaan siihen ruokatalouteen, johon kauppiasperhe oli eurooppalaisten yhteyksiensä takia tottuneet.
Tästä myös seuraa, että ensimmäiset kanat ja kissat olivat paitsi kaupunkilaisia, myös rautakautisia maahanmuuttajia!
Moni on kiinnostunut pienimuotoisesta kananpidosta. Nimenomaan maatiaiskanat kiinnostavat. Maatiaiskanojen pitäjän ei tarvitse olla maanviljelijä, mutta paikalliselle maatalousviranomaiselle on harrastuksesta ilmoitettava.
Horniolaisilla on lempinimikin. Jaa mikä? – Hornetti, tietysti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
