Sipilä keskittyisi talouteen
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoo MT:n haastattelussa lähteneensä politiikkaan mukaan muuttaakseen vallitsevaa toimintakulttuuria.
”Haluan muuttaa päätöksentekoa ratkaisukeskeiseksi ja yhteistyöhakuiseksi. Tämä aika vaatii erityisen paljon yhteistyötä puolueiden kesken.”
Sipilä pitää parlamentaarisessa työryhmässä syntynyttä sote-sopua rohkaisevana esimerkkinä siitä, että hankalia päätöksiä saadaan tehdyksi.
”Suomessa mikään puolue ei hallitse yksinään, joten ratkaisuja on haettava yhteisissä pöydissä.”
Sipilä pitää Suomen heikkoa taloustilannetta välittömänä uhkana.
”Keskustan tavoitteena on luoda maahan 200 000 uutta työpaikkaa. Se ratkaisee suurimman osan ongelmistamme.”
Uutta kasvua löytyisi erityisesti bioenergiasta.
Sipilä uskoo hajautettuun yhteiskuntaan, mutta maaseudun vahvuuksia ei pidetä hänen mielestään riittävästi esillä.
”Kasvukeskuksilla ja maaseudulla on oma tehtävänsä kasvun luomisessa.”
Keskusta piristäisi taloutta keventämällä yrittämisen ja työnteon normeja. Työnantajavelvoitteet pitäisi pystyä hoitamaan yhdellä luukulla.
Puolue esitti 101 ehdotusta normitalkoiden pohjaksi torstaina eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hyvinkäällä.
Maatalouden lupataakkaa voitaisiin vähentää luopumalla ympäristölupien tarpeettomista päivityksistä. Myös viljelijätukiin liittyviä sanktioita pitäisi kohtuullistaa.
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
