Simonkadulla Sinipunaiset perussuomalaiset
Perussuomalaisista jokaisella on mielipide. Gallupit kertovat, että kyseessä on Suomen ylivoimaisesti inhotuin puolue. Samanaikaisesti se on kuitenkin kivunnut Ylen gallupissa jo hopealle, ohi pääministeripuolue kokoomuksen.
Perussuomalaisiin suhtaudutaan useammin tunteella kuin järjellä. Puolue on kauhistus monille, kavahtavathan sitä niin liberaalit, sosialistit kuin porvarit. Monille jytkypuolue merkitsee tunkkaista tuulahdusta menneisyyden maailmasta. Kannattajilleen se edustaa arvoja, jotka muista puoleista ovat kadonneet.
Perussuomalaiset on leimallisesti kansallismielinen, konservatiivinen ja EU-kriittinen liike. Maahanmuuttokriitikot ovat kerääntyneet sankoin joukoin puolueen siipien suojaan.
Ennen kaikkea perussuomalaisia määrittelee sen asema protestiliikkeenä. Puolue elää ja hengittää protestimielialasta, tympääntyneen kansalaisen halusta kapinoida vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä ja ihmisten arjesta vieraantuneina pidettyjä perinteisiä puolueita vastaan.
Perussuomalaiset kokoontuivat pari viikkoa sitten puoluekokoukseensa Joensuussa. Timo Soini valittiin jälleen jatkokaudelle, kuten asiaan kuuluu. Myötätuulessa olevat gallupit pönkittävät puolueen itsetuntoa. Perussuomalaiset julisti tavoittelevansa suurimman asemaa eduskuntavaaleissa 2015.
Soinin persoonan varjossa on hiljaisempaa. Voitonuhoa piisaa, mutta politiikan sisältö on kateissa. Puolue kertoi aiemmin julkaisseensa oman kuntaohjelman vaihtoehdoksi hallituksen kuntauudistukselle. Tarkemmin kysyttäessä edes puolueen varapuheenjohtajat eivät kyenneet antamaan mallille konkreettista sisältöä.
Myös puolueen EU- ja europolitiikka on häilyvää. Puoluekokouksen päätöksellä eroa eurosta ei kannateta, vaikka Soini on suunnannut kuluvalla hallituskaudella tarmonsa juuri hallituksen EU- ja eurolinjan arvosteluun.
Kenties linjan hämäryys ei ole sattumaa. Muutamassa vuodessa pienpuolueesta isojen sarjaan jytkähtäneen puolueen kannatusrakennetta lähemmin tarkasteltaessa törmää ristiriitaisuuksiin. Perussuomalaiset on omintakeinen yhdistelmä demareihin tympääntyneitä duunareita, kokoomukseen pettyneitä konservatiivisia oikeistolaisia, maahanmuuttokriitikoita sekä Suomen maaseudun puolueen (SMP) perillisiä.
SMP:n raunioilta mukaan on tarttunut toimijoita maakunnista, mutta vanhat vennamolaiset eivät ole kasvava kannatusryhmä. Puolue on viime aikoina onnistunut lisäämään kannatustaan eniten teollisuustyöläisten ja lähiöiden ihmisten keskuudessa, joten perussuomalaisiin on sujahtanut aimo annos punaväriä.
Maahanmuuttokriitikot imuroivat kannatustaan eteläisen Suomen kasvukeskuksista. Kokoomuksen liberalismiin väsynyt kova oikeisto puolestaan pyrkii edistämään tavoitteitaan nyt Soinin joukoissa. Sinipunaisten voimien virta perussuomalaisiin tekee puolueesta pääsääntöisesti urbaanin liikkeen. Näin ollen sitä on mahdotonta pitää maaseudun epäkohdista kannatustaan aikoinaan ammentaneen SMP:n suorana perillisenä.
Soini on tietoinen siitä, miten hajanainen joukko hänellä on johdettavanaan. Mahdolliset linjariidat on tähän saakka padottu autoritäärisellä johtamisella. Puoluekokousedustajat eivät saaneet Joensuussa äänestää mistään vaan puolue-eliitti päätti kaikesta.
Lauma pysynee rauhallisena niin kauan kuin gallupkannatus on korkealla ja Soinin asema säilyy järkkymättömänä. Politiikka on kuitenkin raaka laji, ja suhdanteet muuttuvat. Kahdessa vuodessa asiat voivat olla toisin, mutta jos vaalit pidettäisiin nyt, olisivat suurimmat puolueet keskusta ja perussuomalaiset. Tässä tapauksessa juuri Soinin joukot nousevat avainrooliin hallitusta muodostettaessa.
Perussuomalaiset halutaan hallitukseen kantamaan vastuuta. Soinille mieluisin kumppani on keskusta. Pääministeripuolueelle näyttäisi jäävän mustapekka käteen. Kokoomuksen EU:ta syleilevä linja on liikaa, mutta SDP kelpaisi kaveriksi.
Perussuomalaisten nousu hallitukseen voisi olla muutenkin historiallinen asia. Ikuinen hallituspuolue RKP saatettaisiin sysätä Soinin mahtikäskyllä vuosikymmenten tauon jälkeen oppositioon.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
