Suot eivät ole samanlaisia
Nuorekkaan ympäristöministerimme Sanni Grahn-Laasosen esittämän vapaaehtoisen soidensuojelumenettelyn nostaminen vaihtoehdoksi perinteiselle suojelukäytännölle on synnyttänyt laajan vastarintaliikkeen.
Yksi kampanjointiin osallistuneista on FT Heikki Susiluoma, joka väitti suon olevan vesitaloudellinen kokonaisuus, jonka suojelu on mahdollista vain, jos suo on suojeltu koko pinta-alaltaan (KSML 23.10.). Samaa argumenttia käytti Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava hiljattain nähdyssä TV1:n uutislähetyksessä.
Kaikki suot eivät kuitenkaan mukaudu vapaaehtoista suojelua vastustavien yksiniittiseen kaavaan. On tapauksia, joissa suokokonaisuuden vaatimuksesta on hyvällä menestyksellä tingitty. Hyvinkäällä sijaitseva 350 hehtaarin Kurkisuo, josta Altia suojeli kolmanneksen vuonna 2012, on yksi esimerkki. Vaikka reuna-alueet on ojitettu, suon keskus on säilynyt luonnontilassa (HS 30.10.).
Vastaavanlainen tapaus on Hattulan kunnassa sijaitseva 124 hehtaarin Leteensuo, josta Suoviljelysyhdistys on yli 100 vuoden ajan omistanut noin 30 ha laajan alueen. Yhdistyksen omistama Korpisuo-niminen osa rauhoitettiin Hämeen ely-keskuksen päätöksellä keväällä 2013 Metso -kohteena. Yhdistys perusteli suojeluhakemustaan tarpeella lisätä rauhoitettujen soiden määrää Etelä-Suomessa, turvekerrostuman syvyydellä sekä suon muilla luontoarvoilla.
Leteensuo kuuluu yli 10 metriä paksulla turvekerrostumallaan Suomen syvimpiin soihin. Pääosa rauhoitetusta alueesta on keidasrämettä. Vuosikymmeniä sitten kaivetut ojat sekä kuiviketurvehaudat ovat kasvaneet ajan myötä umpeen, vaikka suon reuna-alueilla on syviä ojia. Suon vesitalous on pysynyt suojelunäkökulmasta katsoen täysin riittävänä ojituksesta huolimatta.
Raimo Sopo
varapuheenjohtaja
Suoviljelysyhdistys ry.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
