Orpo väläyttää veroetuja työn perässä liikkumisen edistämiseksi
Maaseudun näkymät ovat parhaimmat vuosikymmeniin, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo arvioi.
Petteri Orpon mielestä Melan kautta hoidettu viljelijöiden henkisen jaksamisen tuki ansaitsisi lisärahoitusta ensi vuonnakin. Kuva: Jaana KankaanpaaHallitus kaavailee lisäkannustimia työpaikkojen perässä liikkumiseen. "Siinä otetaan huomioon sekä kannustinloukkujen purkaminen työn vastaanottamisen parantamiseksi sekä liikkuvuuden lisääminen, jotta avoimet työpaikat ja työtä vailla olevat kohtaisivat paremmin", valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo.
Orpon mukaan kyse on matkakorvauksista, muuttoavustuksesta tai verohelpotuksista, joilla voidaan tukea muuttamista, toisen asunnon käyttöä tai matkustamista. Asiaa pohtii työryhmä ja siitä on tulossa päätöksiä hallituksen kehysriihessä parin viikon päästä.
Maaseudun ja maakuntien asemaa edistetään hallitusohjelman mukaisesti. "Maatalouden kannattavuus on heikko ja viljelijöiden jaksamisesta täytyy pitää huolta vaikean ajan yli niin kauan, että laadukkaan suomalaisen ruuan kysyntä maailmalla alkaa tuntua tiloilla asti."
Orpon mukaan viime vuonna aloitettuun viljelijöiden henkisen jaksamisen tukemiseen Melan kautta on mahdollisesti tulossa lisävaroja.
"Koko maaseudun näkymät ovat nyt paremmat kuin vuosikymmeniin. Biotalouden, matkailun ja kaivannaisten merkitys kasvaa ja tulevaisuus maaseudulla näyttää hyvältä. Sinne voidaan luoda runsaasti kestäviä työpaikkoja, kun otetaan tietoliikenteen kehitys huomioon."
Orpo on kannatuksen putoamisesta huolimatta kokoomuksen vaalitulokseen tyytyväinen. Hän uskoo, ettei hallituspuolueiden tappio kuntavaaleissa vaikuta hallituksen työskentelyyn.
"Olemme joutuneet pitämään tiukkaa talouskuria, mikä näkyy vaalituloksessa hallituspuolueiden kannatuksen vähenemisenä. Hallitusohjelmasta ei kuitenkaan ole varaa lipsua yhtään, vaan pitää siitä entistä tiukemmin kiinni nyt, kun talous on lopulta saatu kasvuun ja ollaan oikealla tiellä."
Orpo kertoo keskustelleensa myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa siitä, ettei vaalituloksella ole hallitusohjelmaan vaikutusta. "Nämä olivat kuntavaalit ja hallitusta testataan erikseen eduskuntavaaleissa."
Orpo on ollut tyytyväinen myös perussuomalaisten työskentelyyn "hallituksessa, jossa on ajettu Suomen etua".
Kuntavaalin tuloksen Orpo tulkitsee kokoomuksen voitoksi siitä huolimatta, että puolueen kannatus pieneni neljän vuoden takaisesta 1,2 prosenttiyksikköä. Keskustan kannatus väheni 1,1, perussuomalaisten 3,5 ja suurimman oppositiopuolueen SDP:n 0,2 prosenttiyksikköä. Vihreät voitti eniten, 3,9 prosenttiyksikköä.
Orpon mukaan puolueen "voitto" perustuu siihen, että syksyllä kokoomukselle mitattiin huonoja tuloksia mielipidetiedusteluissa. Lisäksi kokoomus säilytti suurimman puolueen aseman ja etenkin Helsingissä puolue menestyi hyvin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
