Ilmavoimien harjoitus hämäsi valesateella kesken kylvökiireiden – "tiedottamista parannetaan"
Ilmavoimien silputus näytti tutkassa rankkasateelta. Kylväjälle se aiheutti ylimääräistä vaivaa.
Maanantaina Pohjois-Pohjanmaalla vallitsi lämmin poutasää. Kuvassa perunanistutusta Lumijoella 23.5.2016. Kuva: Suvi NiemiMaanviljelijä Mikko Koskela Oulusta on suivaantunut, että tämän viikon maanantaina tutkakuvissa näkyi Hailuodon ja Oulujärven välisellä alueella sadealue, vaikka todellisuudessa sadetta ei tullut tippaakaan.
Ilmavoimilla oli käynnissä harjoitus, jonka yhteydessä ilmaan levitettiin metallipitoista silppua. Tutkakuvissa se näytti sateelta. Silppu heijastaa tutkasäteen eli estää sen taakse näkemisen. Näin se suojaa lentokonetta tai -koneita vihollisilta.
Ilmavoimat oli ilmoittanut harjoituksesta etukäteen. Tiedotteessa ei kuitenkaan mainittu, että se saattaa aiheuttaa tutkiin ylimääräisiä kaikuja.
"On epäreilua ja vahingollista, että joku taho kesken kylvösesongin sekoittaa tutkakuvia", Koskela puuskahtaa.
Koskela oli kiirehtinyt toisella puolella Oulujokea sijaitsevalle peltolohkolleen suojaamaan kylvökonetta pressulla, sillä tutka näytti, että pian sataisi rankasti. Viljelijät tunnetusti seuraavat peltotöiden aikaan tutkakuvia säännöllisesti.
"Aivan varmasti moni jätti menemättä pellolle", hän uskoo. Hänen tiedossaan ei tosin ole ketään, joka olisi jättänyt peltotyöt tekemättä sinä päivänä tutkakuvan vuoksi.
Koskelan mielestä se, että Ilmavoimilla on oikeus aiheuttaa häiriöitä tutkakuvissa, loukkaa maanviljelijöiden ammattikuntaa.
Lohtajan harjoituksen johtaja, everstiluutnantti Tuukka Karjalainen Ilmasotakoulusta on pahoillaan viljelijöille aiheutuneesta vaivasta.
"Ilman muuta jatkossa tiedotetaan paremmin", hän kommentoi. Kovin paljon aikaisemmin silputuksesta ei kuitenkaan voi kertoa.
Myös yhteyspäällikkö Jarmo Astala Ilmatieteen laitokselta myöntää, että asiasta olisi voinut tiedottaa paremmin.
"Ilmavoimien kanssa on jo meneillään keskustelu, miten kansalaisille voidaan tiedottaa, kun silputusta tehdään", hän kertoo.
"Periaatteessa tutkakuvia voidaan korjata, mutta silloin on riski, että tutkakuvista poistetaan myös oikeita sadekaikuja", Astala toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
