Lauri Kontro ennustaademareille oppositiota
Kansanedustajaehdokas ja Maaseudun Tulevaisuuden ex-päätoimittaja Lauri Kontro vertaa sosialidemokraattien tilannetta keskustaan vuonna 2011. Keskusta meni silloin oppositioon.
”Ison vaalitappion jälkeen on hyvä koota omia rivejä.”
Kontro korostaa, ettei hänellä ole tietoa, mitä entisessä hallituspuolueessa nyt mietitään. Puolue hävisi vaaleissa kahdeksan kansanedustajaa.
Itse Kontro ei yltänyt kansanedustajaksi Uudeltamaalta. Keskustan ehdokkaana hän sai yli 1 300 ääntä. Varasijakin jäi kauas.
”Äänet eivät riittäneet, jäin tavoitteesta”, Kontro kommentoi.
Keskusta sai Uudellamaalla läpi neljä kansanedustajaa, mutta viiden tavoite jäi saavuttamatta.
Kontro koki eduskuntavaalit konkreettisempina kuin EU-vaalit, joissa hän oli 2000-luvun alussa ehdokkaana. Nuorena miehenä hän yritti myös eduskuntaan.
”Eiköhän ehdokkuuteni eduskuntaan ole tässä.”
Juha Sipilä on antanut näyttönsä johtajuudesta. Kontro uskoo, että hänestä tulee hyvä pääministeri. Taloudessa on paljon tehtävää.
Maaseudun puolesta hallitus voi tehdä paljon hyvää. Biotalous on keskiössä. Ympäristöhallinto pitää uusia, metsäpolitiikkaa tehostaa ja maatalouden kannattavuutta parantaa.
”Byrokratian purkaminen on välttämätön iso asia.”
Sote-uudistus on vaalikauden megaluokan kysymys. Koulutus kuuluu keskeisiin kysymyksiin sekä ratkaisut maaseudun lukioista. Juhani Viitala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
