
Vapo tähtää kasvuturpeen markkinajohtajaksi Euroopassa – energiaturve hiipuu
Yhtiö tähtää kasvuturpeeseen, energialaitosten pyörittämisen uusiin avauksiin, esimerkiksi aktiivihiileen.
Vapon toimitusjohtaja Vesa Tempakka on uusinut yhtiön organisaatiota tähtäimessään kasvuturpeen markkinajohtajuus Euroopassa. Kuva: Jouko KyytsönenVapo-konserni uudistaa rakenteensa ja keskittyy ennen kaikkea kasvuturpeen myyntiin, jossa aikoo kasvaa Euroopan markkinajohtajaksi sekä ammatti- että kotipuutarhoissa.
Vapo on pannut merkille, että energiaturve on vastatuulessa ja varautuu sen käytön vähenemiseen pikku hiljaa.
Toimitusjohtaja Vesa Tempakan mukaan kaupungistuminen ja väestönkasvu lisäävät ruuan kysyntää ja samalla ihmiset haluavat itse kasvattaa ja saada puhtaita elintarvikkeita ja lähiruokaa, parantaa lähiympäristöä ja käyttää uusiutuvaa energiaa.
Vapo muuttaa organisaatiotaan siten, että se lopettaa maayhtiöt ja perustaa tilalle kolme divisioonaa, joista kukin toimii Suomen, Ruotsin ja Viron alueella.
Divisioonat ovat Grow & Care, Energy ja New Business.
”Kokoamme Grow & Care -divisioonaan Vapo-konsernin kaikki muut kuin energiaturvetuotteet eli kasvuturpeet, kasvualustat, turveraaka-ainemyynnin, kompostoinnin ja kierrätyksen sekä eläinkuivikkeet", Tempakka kertoo.
Divisioonan liikevaihto on noin 120 miljoonaa euroa ja sitä johtaa Juha Mäkinen, joka toimii nyt Kekkilä Oy:n toimitusjohtajana.
Energy keskittyy kiinteiden polttoaineiden sekä lämmön, sähkön ja höyryn tuotantoon sekä polttoaine- ja energiaratkaisuihin. Sitä johtaa Markus Hassinen.
Energy-divisioonan liikevaihto on 280 miljoonaa euroa. Puolet liiketuloksesta tulee kehittyneistä energiaratkaisuista sekä ja uusiutuvista biopolttoaineista.
New Business kehittää turpeesta ja muista luonnonmateriaaleista uusia tuotteita. Pisimmällä on aktiivihiilen valmistus turpeesta sekä kuitulevyt. Aktiivihiiltä käytetään ilman ja vesien puhdistamisessa, sen Carbons-liiketoimintayksikköä johtaa Jaakko Myllymäki. Muut hankkeet muodostavat Ventures-yksikön, jota johtaa Mia Suominen.
Tempakan mukaan uuden rakenteen keskeisenä uudistuksena on konsernin toimitusketjun hallinnasta ja kehittämisestä vastaava Supply Chain Management -toiminto. Se vastaa turvetuotannosta, logistiikkapalveluista ja hankinnoista. Johtoon on nimitetty Petri Järvinen, joka siirtyy tehtävään Coop Sweden AB:stä.
Uusi rakenne otetaan käyttöön toukokuun alussa. Vapon liikevaihto viime tilikaudelta 1.5.2016–30.4.2017 oli noin 400 miljoonaa euroa ja liikevoitto 20 miljoonaa euroa. Yhtiössä työskentelee 700 henkilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
