WWF kysyi: Avohakkuita rajoittaisi kolme puoluetta, Metsähallituksen tulostavoitetta alentaisi vain yksi
Etelä-Suomen suojelupinta-alan kasvattamista 10 prosenttiin kannattaa WWF:n tekemän kyselyn mukaan vain kaksi eduskuntapuoluetta kahdeksasta.
”Olemme erittäin pettyneitä kyselyn tulokseen. Emme saa lajien uhanalaistumiskehitystä pysäytettyä edes vuoteen 2030 mennessä, jos metsien ja soiden suojeluun ei nyt satsata”, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen toteaa. Kuva: Kai TirkkonenYmpäristöjärjestö WWF:n tekemän tuoreen kyselyn mukaan enemmistö Suomen eduskuntapuolueista ei ole valmis konkreettisiin ja vaikuttaviin toimiin uhanalaisten lajien pelastamiseksi.
WWF kysyi nykyisten eduskuntapuolueiden kantaa 16:een luontoa ja ympäristöä koskevaan hallitusohjelmavaatimukseensa. Useimmat vaatimuksista liittyvät uhanalaisten lajien suojeluun kotimaassa.
Esimerkiksi WWF pyysi eduskuntapuolueita ottamaan kantaa hallitusohjelmavaatimukseensa, jonka mukaan suojelualueiden perustamiseen tarkoitettua rahoitusta pitäisi nostaa sataan miljoonaan euroon vuodessa. Kyselyn mukaan ainoastaan vihreät olisi valmis tähän.
Etelä-Suomen suojelupinta-alan kasvattamista 10 prosenttiin kannattaa WWF:n tekemän kyselyn mukaan vain kaksi eduskuntapuoluetta kahdeksasta. Ajatuksen takana ovat vihreät ja vasemmistoliitto. Soiden suojelun ja ennallistamisen merkittävää lisäämistä kannattaa kolme puoluetta, siniset, vihreät ja vasemmistoliitto.
Valtion metsiä hallinnoivan ja hakkaavan Metsähallituksen tulostavoitteen alentaminen 60 miljoonaan euroon saa kannatusta vain vihreiltä. Avohakkuiden rajoittamista metsälailla kannattaa kolme puoluetta. Avohakkuiden rajoittamista kannattavat perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto.
”Olemme erittäin pettyneitä kyselyn tulokseen. Emme saa lajien uhanalaistumiskehitystä pysäytettyä edes vuoteen 2030 mennessä, jos metsien ja soiden suojeluun ei nyt satsata”, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen toteaa tiedotteessa.
Tuoreen Ilmastobarometrin mukaan 83 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire. Puolueiden vastauksissa kansalaisten ilmastohuoli ei kuitenkaan näy. WWF:n kyselyn mukaan vain perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto olisivat valmiita vähentämään hiilidioksidipäästöjä vähintään 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Vain vihreät kieltäisi fossiiliset polttoaineet vuoteen 2035 mennessä.
”Suomalaiset ovat sisäistäneet, mitä ilmastonmuutos Suomelle tarkoittaa. Valitettavasti meillä ei ole vastaavaa määrää päättäjiä, jotka olisivat sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire. Kaikki puolueet eivät ole vielä sisäistäneet ilmastokriisin vakavuutta”, WWF:n ilmastoasiantuntija Mia Rahunen sanoo tiedotteessa.
Myönteisimmin puolueet suhtautuvat kyselyn mukaan vaelluskalojen ja muiden virtavesien lajien suojeluun. Kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta kaikki kyselyyn vastanneet puolueet ovat nimittäin valmiita muuttamaan vesilakia niin, että vanhoihin vesitalouslupiin, joista puuttuu kalatalousvelvoite, se voitaisiin jälkikäteen määrätä. Velvoitteen puuttuminen tarkoittaa, ettei voimayhtiön tarvitse edistää uhanalaisten vaelluskalojen palauttamista patoamiinsa jokiin tai kompensoida aiheuttamaansa haittaa ympäristölle.
Siniset, perussuomalaiset, vihreät ja kristillisdemokraatit yhtyvät WWF:n vaatimukseen vaelluskalojen ja muun virtavesiluonnon ahdingon helpottamisesta sitoutumalla osoittamaan hallituskauden aikana resursseja ainakin sadan energiantuotannoltaan merkityksettömän padon purkamiseen.
Kyselyn tuloksiin pääset tutustumaan tarkemmin tästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
