Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Israel ilmoitti laajentavansa maaoperaatiotaan koko Gazan kaistalle

BBC:n tietojen mukaan Israel taistelee voimakkaasti Gazan pohjoisosan lisäksi nyt myös kaistan eteläosassa.
Israel on moukaroinut Gazan kaistaa sadoilla ilmaiskuilla sen jälkeen, kun aselepo Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä päättyi perjantaina.
Israel on moukaroinut Gazan kaistaa sadoilla ilmaiskuilla sen jälkeen, kun aselepo Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä päättyi perjantaina.  Kuva: Lehtikuva/AFP

Israel laajentaa maaoperaatiotaan koko Gazan kaistalle, ilmoitti Israelin asevoimat sunnuntaina muun muassa uutiskanava CNN:n mukaan.

”IDF (Israelin asevoimat) aloittaa uudelleen sekä laajentaa maaoperaatiota (äärijärjestö) Hamasin tukikohtia vastaan koko Gazan alueella”, sanoi asevoimien edustaja Daniel Hagari tiedotustilaisuudessa sunnuntaina.

Hagarin mukaan Israel iskisi kohti mitä tahansa sen alueeseen kohdistuvaa uhkaa.

Myös Israelin asevoimien esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Herzi Halevi sanoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan, että Israel taistelee voimakkaasti Gazan pohjoisosan lisäksi nyt myös kaistan eteläosassa.

”Taistelimme voimakkaasti ja perusteellisesti Pohjois-Gazan kaistalla, ja teemme niin nyt myös Etelä-Gazan kaistalla”, Halevi sanoi puhuessaan reserviläisille.

Israel on moukaroinut Gazan kaistaa sadoilla ilmaiskuilla sen jälkeen, kun aselepo Israelin ja Hamasin välillä päättyi perjantaina.

YK:n lastenjärjestö Unicefin edustaja James Elder kuvaili Gazan eteläosassa Khan Younisin kaupungissa sijaitsevaa Nasserin sairaalaa sotavyöhykkeeksi. Elder sanoi BBC:lle kuulevansa jatkuvasti suuria räjähdyksiä sairaalan läheltä. Hänen mukaansa sairaalaan saapuu lapsia, joilla on muun muassa pää- ja palovammoja.

Elder kertoo käyneensä sairaalassa säännöllisesti, joten perheet ja lapset tuntevat hänet.

”Nämä ihmiset tarttuvat käteeni tai paitaani sanoen, viekää meidät turvaan. Missä on turvallista?”

”He esittävät valitettavasti kysymyksen, johon ainoa vastaus on, että missään ei ole turvallista”, Elder sanoi.