Sudet hyökkäävät koirien kimppuun tyypillisesti reviiriensä rajavyöhykkeellä
Noin 90 prosenttia susien aiheuttamista koiravahingoista tapahtuu metsästysaikana.Susihyökkäysten keskimääräinen etäisyys lauman reviirin ulkorajasta oli vain runsas viisi kilometriä, kertoo Oulun yliopistossa väitöstutkimusta susien aiheuttamista koiravahingoista tekevä Mari Tikkunen. Hän on tutkinut vuosien 2010–2015 välillä tapahtuneita vahinkoja.
Sudet hyökkäävät koirien kimppuun tyypillisesti reviiriensä rajavyöhykkeillä. Yli neljäkymmentä prosenttia tutkituista vahingoista tapahtui raja-alueilla, vaikka sudet viettävät siellä ajastaan vain vajaa kymmenesosan.
Sen sijaan reviirin ydinalueilla, missä sudet oleilevat suurimman osan ajastaan, tapahtui vahingoista vain vajaa viidesosa.
”Saattaa olla, että koiria käytetään reviirin reuna-alueilla rohkeammin. On myös mahdollista, että hirvet välttelevät reviirin ydinaluetta, mikä ohjailee susien liikettä”, Tikkunen sanoo.
Yksi selittävä tekijä on raja-alueen osuus koko reviirin koosta. Mitä isompi osa reviiristä on raja-aluetta, sitä enemmän siellä tapahtuu vahinkoja. Tutkimuksessa keskimäärin raja-alue muodosti noin 60 prosenttia koko reviiristä, kertoo Tikkunen.
Myös susireviirin koko vaikuttaa merkittävästi koiravahinkoihin. Viimeisten 13 vuoden aikana metsästyskoiravahinkoja aiheuttaneiden laumojen reviirien koot olivat huomattavasti suurempia kuin niiden laumojen, jotka eivät aiheuttaneet yhtään koiravahinkoa.
Vahinkoja aiheuttaneiden laumojen reviirien koko oli noin 1 500 neliökilometriä. Laumat, jotka eivät aiheuttaneet yhtään metsästyskoiravahinkoa, elivät runsaan tuhannen neliökilometrin reviireillä.
Tikkunen yrittää väitöstutkimuksessaan selvittää, miten koiravahinkoja voisi vähentää. Yksi tapa voisi olla susien pantaseuranta.
Vuosien 2013 ja 2015 tilastojen mukaan pannattomien susien reviireillä on tapahtunut huomattavasti enemmän koiravahinkoja kuin pannallisten.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

