Soiden suojelu painottunut Pohjois-Suomeen

Lintujahti meneillään suojelemattomalla yksityismaalla Kuusamossa; teeret viihtyvät soiden reunoilla. Yksityisellä suojelualueella oikeus määrätä metsästyksestä säilyy maanomistajalla. Suvi niemi Kuva: Viestilehtien arkisto

Suomen suopinta-ala ja suojellun suon osuus ei ole ihan yksinkertainen asia määrittää.

Suomessa on alun perin ollut yli 10 miljoonaa hehtaaria suota, mutta ojitusten vuoksi yli miljoona hehtaaria on muuttunut metsäksi.

Karkeasti ottaen soita on vajaa kolmannes Suomen maapinta-alasta.

Metsätalouskäyttöön soista on ojitettu yli puolet.

Suurin osa ojituksista tehtiin 1960- ja 1970-luvuilla, kun teollisuuden puuntarve kasvoi merkittävästi.

Suot ovat Suomen luonnon suurin hiilivarasto, ne tasaavat tulvia ja ovat elinympäristöjä monille uhanalaisille lajeille.

Valtio käynnisti kaksiosaisen soidensuojeluohjelman vuosina 1979 ja 1981.

Nyt noin kahdeksasosa Suomen suoalasta on suojeltu. Suojelluista soista valtaosa, 83 prosenttia, on Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien alueella.

Ympäristöministeriön (YM) asettama työryhmä on valmistellut täydennysohjelmaa, jonka tavoite on suojella vielä noin 100 000 hehtaaria luontoarvoiltaan valtakunnallisesti merkittäviä soita.

Soidensuojelun täydennysohjelman valmistelusta päätti Jyrki Kataisen (kok.) hallitus elokuussa 2012.

Työtä valmistellut YM:n ympäristöneuvos Aulikki Alanen kertoo, että elykeskukset ja maakuntaliitot ovat kartoittaneet yhteensä noin 310 000 hehtaaria soita viimeisen kahden kesän aikana.

Kartotetuista soista 185 000 hehtaaria sijaitsee Pohjois-Suomessa.

Täydennysohjelma ei koske pohjoisinta Lappia eikä Ahvenanmaata.

”1 600 suoaluetta on kartoitettu. Niistä 400 on Pohjois-Suomessa. Suojeluun esitettävien soiden painopiste on etelässä”, Alanen kertoo.

Toisin sanoen, määrällisesti enemmän aiotaan suojella Etelä-Suomen soita, mutta pohjoisessa yksittäisten soiden pinta-alat ovat suurempia. Asia koskee tuhansia maanomistajia.

Ympäristöministeriö ei vielä kerro, mille alueille suojelua esitetään. Työ jäi kesken, kun tuore ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) halusi selvityttää, onko soidensuojelussa mahdollisuus edetä vapaaehtoisuuden pohjalta.

”Nyt pohditaan vaihtoehtoja, miten ohjelma voitaisiin toteuttaa”, Alanen kertoo. Ministeri kertoo päätöksensä ohjelman toteutuksesta marraskuun lopussa.

Alasen mukaan maanomistajien kuuleminen oli juuri alkamassa. Myös kesällä kerätyn palautteen analysointi jäi kesken.

”Jo ennen maastokartoitusten alkamista maanomistajille kerrottiin täydennysohjelmasta kirjeitse. Niistä saatiin palautetta 170 maanomistajalta. Suurin osa suhtautui myönteisesti, osa kysyi lisätietoja ja pieni osa suhtautui kielteisesti.”

Suoseuran puheenjohtajan ja Metsätutkimuslaitoksen tutkijan Leila Korpelan mukaan on selvää, että soiden suojelu on erilaista kuin metsien suojelu. Soita pitää suojella vesitaloudellisina kokonaisuuksina.

”Vähän ihmetytti, että ohjelma jäädytettiin näin loppumetreillä. Selvitystä ovat tehneet alan asiantuntijat”, Korpela kommentoi.

Soidensuojelutyöryhmässä ovat edustettuina edustettuina maa- ja metsätalousministeriö, Suomen ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus, Metsähallitus, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Metsäntutkimuslaitos, Etelä-Pohjanmaan elykeskus, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto, Jyväskylän yliopisto, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto.

Alkuperäisen täydennysohjelman mukaan vapaaehtoiset keinot ovat suojelun toteutuksessa ensisijaisia.

Yksityinen maanomistaja voi myydä suoalueensa valtiolle ”käypään hintaan” tai rauhoittaa sen yksityisenä luonnonsuojelualueena korvausta vastaan. Myös vaihtokaupat valtion maiden kanssa ovat mahdollisia.

Jos maanomistus säilyy yksityisenä, valtio korvaa puuston arvon.

Turpeesta maksetaan vain, jos turpeennosto olisi oikeudellisesti, teknisesti ja taloudellisti mahdollista.

YM:n mukaan yksityisellä suojelualueella oikeus määrätä metsästyksestä säilyy maanomistajalla.

Pakkokeinot otetaan käyttöön, jos suokokonaisuuden suojelu sitä edellyttää ja maanomistajan mieltä ei muuten saada käännytettyä.

”Mikäli neuvotteluteitse ei päästä eteenpäin, Maanmittauslaitos käynnistää lunastustoimituksen”, Alanen toteaa.

SUVI NIEMI

Alkuperäisen täydennys-

ohjelman mukaan vapaaehtoiset

keinot ovat

suojelussa

ensisijaisia.

Avaa artikkelin PDF