Maa kiinnostaa
Ulkomaalaisten kiinnostus maanostoon Suomesta on 2000-luvulla lisääntynyt tuntuvasti. Suurimpana
ostajaryhmänä ovat viime vuosina olleet venäläiset, mutta mielenkiintoa riittää muuallakin (MT 23.1.).
Tyypillisesti ulkomaalaiset hankkivat Suomesta lomakiinteistöjä, kuten kesämökkejä. Venäläisostajat ovat liikkeellä omasta kiinnostuksestaan. Muita ulkomaisia ostajia Suomeen sitoo tavallisesti suomalainen puoliso.
Toistaiseksi ulkomaalaisten maanomistus on Suomessa pientä. Esimerkiksi venäläiset omistavat Suomessa maata yhteensä noin 5 000–10 000 hehtaaria, kun maamme koko pinta-ala on 33,8 miljoonaa hehtaaria.
Monet tekijät maailmalla viittaavat kuitenkin siihen, että kiinnostus maan omistamiseen
on kovassa kasvussa. Tähän vaikuttaa
luonnollisesti jo maailman väestönkasvu ja sitä seuraava ylikansoitus useilla alueilla.
Väestötihentymissä korostuvat usein myös ruoka- ja erityisesti vesihuollon ongelmat. Lisäksi ilmastonmuutos ja kuivuus tekevät vuosittain suurista alueista elinkelvottomia.
Esimerkiksi kiinalaiset ovat viime vuosina hankkineet runsaasti maata eri puolilta maailmaa. Ensimmäiset heistä ovat löytäneet Suomeenkin.
Globalisaatio ja maailman taloudellisen vallan uusjako lisäävät maakiinteistöjen kansainvälistä kauppaa. Tähän on syytä Suomessakin varautua.
Oma maa on edelleen ihmisen ja kokonaisten kansakuntien elinehto. Ja vanha totuus on, ettei sitä valmisteta enää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
