Rehn kiistää Fortumin painostuksen – "Keskusteluja on käyty"
Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan Fennovoiman kotimainen omistajuuspohja on saavutettu, eikä kohuttu Migrit Energija ole enää mukana hankkeessa.
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) ilmoitti Valtioneuvostossa keskiviikkoaamuna Fennovoima-hankkeen kotimaisen omistuspohjan täyttyneen. Tyytyväisen oloinen ministeri siteerasi tilaisuudessa muun muassa Pohjantähti-trilogian Aunea sekä Eppu Normaalia. Kuva: Markku UlanderElinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kuvaili Fennovoima-hankkeen omistuspohjaa koskevassa tiedotustilaisuudessaan uusia omistajia luotettaviksi kotimaisiksi toimijoiksi. Fortum ja SRV ilmoittivat keskiviikkoaamuna lähtevänsä Fennovoiman omistajiksi. Outokumpu ilmoitti laajentavansa omistustaan.
Fennovoiman ja SF:n toimittamissa päivitetyissä omistustiedoissa Fortumin osuus on 6,6 prosenttia, Outokummun 14,1 prosenttia ja SRV:n 1,8 prosenttia.
"Fennovoimaan on tullut siis kotimaista omistusta yhteensä yli 60 prosenttia. Näin ollen hallitus katsoo, että kotimainen tosiasiallinen omistus täyttyy. Edellä mainitut kolme yhtiötä ovat ilmoittaneet sitoutumisestaan hankkeeseen", Rehn kertoi.
Ei painostusta
Rehn kiisti, että hallitus olisi painostanut Fortumia tai muita osakkaita mukaan hankkeeseen. Hän kuitenkin myönsi, että keskusteluja on käyty Fortumin kanssa.
"Keskustelua on käyty, mutta yhtiöt tekevät itsenäiset ratkaisunsa."
Rehn sanoi työ- ja elinkeinoministeriön seuraavan yhtiön omistuspohjaa jatkuvasti, hankkeen koko elinkaaren ajan.
"Fennovoima ja SF ovat osaltaan sitoutuneet tähän. Mainittakoon myös, ettei Migrit Solarnja Energija ole enää tulossa SF:n omistajien joukkoon."
Euroopan komissio on antanut Fennovoima-hankkeesta lausunnon, jota Rehn kuvailee sävyltään myönteiseksi. Hänen mukaansa komissiossa ymmärretään hankkeen lähtökohdat ja perustelut.
Pakotteilla tuskin vaikutusta
Rehn ei usko, että Euroopan unionin pakotepolitiikka Venäjää vastaan tai Venäjän vastapakotteet aiheuttavat tulevaisuudessa ongelmia hankkeelle tai Suomen energiansaannille.
"Kansainvälinen kriisi heijastuu kaikkeen Euroopassa. Energia on kuitenkin jätetty pakotepolitiikan ulkopuolelle."
Rehn muistutti myös muiden EU-maiden energiayhtiöiden tehneen sopimuksia muun muassa venäläisen Gazpromin kanssa.
"Muut maat pitävät omista eduistaan huolen, joten miksei Suomikin."
Ministeri kertoi myös pitävänsä ydinvoimaa välttämättömänä pahana ennen siirtymistä enemmän uusiutuvaan energiaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
