MTK uhkaa marjastusmaksulla, jos valtio alkaa verottaa metsämaata
Metsänomistajien asenteet kovenevat, jos valtio väläyttää metsämaan veroa, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ennakoi. Hänen mukaansa kiinteistövero johtaisi keskusteluun jokamiehenoikeuksista. MTK:n mukaan voisi olla reilua, että tällöin marjastajille tulisi kalastusmaksun kaltainen marjastusmaksu.
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä puun saatavuutta pitäisi parantaa vauhdittamalla metsätilojen sukupolvenvaihdoksia. Edunvalvontatyö pitää kiireisenä: Ministeri Petteri Orpon puheluun oli syytä vastata perjantaina metsästäkin. Kuva: Mikko TörmänenMaa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton puheenjohtaja Juha Marttila vastustaa jyrkästi veromalleja, joita on ehdotettu vauhdittamaan puun liikettä metsästä markkinoille.
”Metsänomistajat maksavat jo nyt puunmyyntituloistaan veronsa. Se on aivan riittävästi.”
Maa- ja metsätalousministeriön johtamassa työryhmässä, jossa vaikuttavat sekä MTK että Metsäteollisuus ry, on keskusteltu niin sanotusta ennakkoverosta. Siinä metsänomistaja maksaisi vuosittain veroa metsän tuotosta. Vero palautettaisiin puukaupan jälkeen.
MTK vastustaa veroa, sillä se olisi ylimääräinen rasite metsänomistajalle. Marttila ei usko, että ennakkoveromalli toimisi, sillä aina ei ole mahdollisuutta myydä puuta joka vuosi. Hän arvioi, että pahimmillaan verotus johtaa leimikoiden pienentymiseen.
Metsäteollisuus kiistää kannattavansa kiinteistöveroa (MT 16.2.). Ennakkovero olisi kuitenkin kiinteistöveron kaltainen. Jos tällaisia veroja väläytellään, Marttilan mukaan se johtaa väistämättä keskusteluun jokamiehenoikeuksista: Pitäisikö marjastukseenkin asettaa kalastusmaksun kaltainen maksu?
”Aivan varmasti teille ilmestyy puomeja”, hän toteaa.
Metsän tuottoa verottavia malleja tutkitaan siksi, että niiden uskotaan patistavan metsänomistajia myymään puuta entistä enemmän. Marttila ei näe asiassa mitään hyvää.
Vielä kesällä metsäväki hehkutti auvoisaa tilannetta, kun puukauppa kävi kaikkien mielestä ennätyksellisen tasaisesti ja hyvin.
”Jos valtio pakottaa myymään puuta, metsänomistajien asenteet kovenevat”, Marttila aavistaa.
”Muutos tulee olemaan dramaattinen. Sappi kiehahtaa kaikilla. Seurauksista en mene vastuuseen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
