WWF:n suojelujohtaja lulucf-ratkaisusta: "Tämä ei varmastikaan ole täysin lopullinen päätös"
Neuvotteluiden lopputulos ei suojelujohtajaa yllättänyt.
Jos halutaan päästä YK:n asettamaan kahden asteen keskilämpötilan laskutavoitteeseen, Luukkosen mukaan metsien hakkuita ei pitäisi EU:ssa missään nimessä lisätä. Kuva: Kari SalonenMaankäytön ja metsätalouden päästöjä ja nieluja koskevat lulucf-neuvottelut saatiin päätökseen eilen torstaina.
Suomen hallitukselle ja metsäalalle neuvottelutulos pysyi toivotun kaltaisena: lakisäädös ei Suomen neuvottelijoiden mukaan uhkaa Suomeen suunniteltuja investointeja ja niitä varten kaavailtuja lisähakkuita.
WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen arvioi, että päätöksen myötä EU ei ole YK:n ilmastotavoitteiden toteuttamisen kannalla.
"Hiilinielusektoria pitäisi ehdottomasti kasvattaa, eikä tulisi sallia hiilinielujen sallia hiilinielujen pienentämistä, niin kuin nyt näyttää, että Suomen osalta olisi tapahtumassa", hän sanoo.
Jos halutaan päästä YK:n asettamaan kahden asteen keskilämpötilan laskutavoitteeseen, Luukkosen mukaan metsien hakkuita ei pitäisi EU:ssa missään nimessä lisätä.
Kun EU on myöntänyt, että hiilinielut eivät saa pienentyä, tarkoittaa se suojelujohtajan mukaan sitä, että joidenkin muiden maiden pitää Suomen erioikeuden takia lisätä hiilinielujaan.
"Ilmastotavoitteen saavuttamiseksi tämä on todella paha takaisku", Luukkonen lisää.
Neuvotteluiden lopputulos ei suojelujohtajaa yllättänyt.
"Kyllä tätä osattiin pelätä, että päätös on tämänkaltainen", hän toteaa.
Luukkonen arvioi, että hiilinieluasiaa käsitellään uudelleen jo noin parin vuoden päästä, kun aletaan pohtia saavuttaako EU Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet.
"En näe, että tällä tavalla voidaan tulevaisuuteen mennä, että hakkuita kasvatetaan merkittävästi. Tämä ei varmastikaan ole täysin lopullinen päätös", suojelujohtaja arvioi.
Lue lisää:
EU ei uhkaa Suomen metsien lisäkäyttöä – metsätalouden lulucf-neuvottelut saatiin viimein pakettiin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
