Iran käynnisti uuden iskujen aallon Lähi-idässä – räjähdyksiä Dubaissa ja muualla Persianlahdella
Iranin valtiollisen television mukaan kohteiden joukossa on muun muassa 27 yhdysvaltalaistukikohtaa sekä Israelin asevoimien päämaja.
Iranin iskut ovat kohdistuneet muun muassa Qatarin Dohaan, jossa kaupungin teollisuusalueelta kohosi sunnuntaiaamuna sankkaa savua. LEHTIKUVA/AFP.Iranin vallankumouskaarti sanoo, että aikoo rangaista maan korkeimman johtajan, ajatollah Ali Khamenein murhaajia "raivoisimmalla operaatiolla Iranin asevoimien historiassa".
Iran aloittikin sunnuntaina heti aamusta uuden ohjus- ja lennokki-iskujen aallon Israelia ja Lähi-idän alueella olevia Yhdysvaltain sotilastukikohtia vastaan.
Kohteiden joukossa on muun muassa 27 yhdysvaltalaistukikohtaa sekä Israelin asevoimien päämaja, kertoi Iranin valtiollinen televisio.
AFP:n toimittajat Dubaissa kuulivat sunnuntaiaamuna räjähdysten aallon, kun Iran teki kostoiskuja Persianlahdella. Aiemmin räjähdyksiä kuultiin myös Qatarin Dohassa ja Bahrainin pääkaupungissa Manamassa.
Iranin valtiollinen televisio vahvisti Khamenein kuolleen Israelin ja Yhdysvaltojen iskuissa myöhään lauantaina. Hän oli kuollessaan 86-vuotias.
”Oikeus on toteutunut ja pahuuden akseli kärsi kuoliniskun”, kommentoi Israelin puolustusministeri Israel Katz X:ssä sunnuntaina Khamenein ja muiden Iranin korkeimpien johtajien surmaamista.
Hän kutsui myös viestissään Khameneita ja tämän surmansa saanutta lähipiiriä "terroristien tukikohdaksi".
”Iranissa yritetään toteuttaa vallansiirto jo tänään sunnuntaina.”
Iranin valtiollinen televisio ilmoitti lisäksi 40 päivän suruajasta ja seitsemästä pyhäpäivästä Khamenein kuoleman johdosta.
”Korkeimman johtajan marttyyrikuoleman myötä hänen polkunsa ja tehtävänsä eivät katoa eikä niitä unohdeta, vaan niitä jatketaan entistä tarmokkaammin ja innokkaammin”, juontaja sanoi.
”Iranissa yritetään toteuttaa vallansiirto jo tänään sunnuntaina”, kertoi Iranin kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Ali Larijani, joka itse selviytyi eilen iskuista.
Jo aiemmin Iranin valtiollinen televisio oli kertonut, että Khamenein kuoleman jälkeen Irania johtavat siirtymäkaudella presidentti Masoud Pezeshkian, maan oikeuslaitoksen johtaja Gholamhossein Mohseni Ejei sekä korkea-arvoinen virkamies maan oikeusneuvostosta.
Iranilaismedia kertoi sunnuntaina, että Khamenein tytär, vävy ja tyttärentytär olivat niin ikään kuolleet Yhdysvaltain ja Israelin iskuissa.
Al-Jazeeran mukaan iranilaisuutistoimisto Fars kertoi, että Khamenei surmattiin toimistoonsa lauantaiaamuna.
Khamenein kuolemasta oli kertonut jo aiemmin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka julkaisi asiasta lausunnon Suomen aikaa myöhään lauantaina.
Maan oikeuslaitos kertoi varhain sunnuntaina, että myös Iranin vallankumouskaartin komentaja Mohammad Pakpour on saanut surmansa.
Oikeuslaitos kertoo lisäksi kansallisen puolustusneuvoston johtajan Ali Shamkhanin kuolleen lauantaisten iskujen seurauksena.
Iranilaismedia puolestaan kertoi sunnuntaina, että Khamenein tytär, vävy ja tyttärentytär olivat niin ikään kuolleet Yhdysvaltain ja Israelin iskuissa.
Tyttökouluun maan eteläosassa osunut Israelin isku on yksistään surmannut yli sata ihmistä.
Kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Larijani kommentoi tapahtumia uhmakkaana.
”Rohkeat sotilaat ja suurenmoinen Iranin kansakunta antavat unohtumattoman opetuksen kansainvälisille sortajille”, hän sanoi.
Israel ja Yhdysvallat aloittivat iskunsa Iraniin lauantaiaamuna Suomen aikaa. Iran on vastannut iskuihin laajasti iskemällä Israeliin sekä Yhdysvalloille tärkeisiin sotilaallisiin kohteisiin Persianlahdella ja muualla Lähi-idässä.
Iranin Punainen Puolikuu sanoi lauantai-iltana, että iskuissa on kuollut yhteensä ainakin parisensataa ihmistä ja yli 700 muuta on haavoittunut.
Tyttökouluun maan eteläosassa osunut Israelin isku on yksistään surmannut yli sata ihmistä. Kuolonuhreista ovat kertoneet Punainen Puolikuu ja Iranin oikeuslaitos.
Israelin asevoimat ilmoitti sunnuntain vastaisena yönä uusista iskuista.
Trump sanoi myöhään lauantaina, että iskut tulevat jatkumaan lähipäivinä.
”Raskas ja täsmällinen pommittaminen kuitenkin jatkuu keskeytyksettä koko viikon tai niin kauan kuin on tarpeen tavoitteemme saavuttamiseksi”, Trump sanoi ja väitti tavoitteena olevan rauha Lähi-idässä ja koko maailmassa.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu niin ikään sanoi, että tuhansiin kohteisiin tullaan iskemään tulevina päivinä.
Israelin asevoimat ilmoitti sunnuntain vastaisena yönä uusista iskuista. Asevoimien mukaan iskuja oli kohdistettu Iranin ilmatorjunta- ja ohjusjärjestelmiin.
Uutistoimisto AFP:n toimittajat ovat kertoneet kuulleensa sunnuntaina Iranin pääkaupungissa Teheranissa voimallisia räjähdyksiä. Räjähdysten lähde ei ollut heti selvä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



