Hallitus jatkaa sote-uudistusta vanhalta pohjalta
Hallitus jatkaa sosiaali- ja terveysuudistustaan (sote) kesäkuussa linjatulta pohjalta. Se tarkoittaa, että silloin kirjatut kuntakoot palveluiden perusteena pätevät, aikataulua ei pitkitetä eikä oppositiota kutsuta valmisteluun mukaan.Sote-linjaus lähti lausuntokierrokselle kuntiin viime viikolla. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) kehottaa kuntia nyt miettimään tilannettaan tarkasti.
”Rohkaisen alueellisia ja kuntapäättäjiä ja viranhaltijoita rohkeaan ja ennakkoluulottomaan tarkasteluun. Tätä uudistusta ei tehdä ensi ja seuraavalle vuodelle, vaan tuleville vuosikymmenille.”
Hän puolestaan lupaa lukea palautteen tarkasti.
”Mutta koko linjan muuttamiseen en usko, pohjana olevat linjaukset on tehty.”
Huovinen ei aio esittää erityisiä sote-toimia hallituksen budjettiriiheen reilun viikon kuluttua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

