Lumi-infernoa ei ole luvassa: Etelä-Suomeen saadaan talvi ainakin viikoksi
Tykkytilanteeseen lumisateilla ei pitäisi juuri olla vaikutusta.Päivystävä meteorologi Ari Mustala Ilmatieteen laitokselta kertoo, että Etelä-Suomen rannikolle on luvassa tänään ja huomenna noin kymmenen senttiä lunta. Sisämaahan sitä saadaan hieman vähemmän.
Näyttää siis siltä, että esimerkiksi Iltalehden otsikko Etelä-Suomen lumi-infernosta ja 30 senttimetristä kinosta on vahvaa liioittelua.
"Lunta voi tulla myös muille alueille Suomessa, mutta sen ei pitäisi pahentaa esimerkiksi Kainuun tykkytilannetta", Mustala arvioi.
"Näillä alueilla on pakkasta ja satava lumi on siksi kevyttä. Kyseessä ei siis ole raskas nuoskalumi, josta tykkyongelmat ovat peräisin. Toisaalta myöskään helpotusta niihin ei lähitulevaisuudessa ole luvassa vaan talvi jatkuu."
Etelä-Suomeenkin saadaan Mustalan mukaan talvi ainakin viikoksi. Viikonlopun lumisateiden jälkeen luvassa on kiristyvää pakkasta ja todennäköisesti pakkasennätyksiä kuitenkin lähinnä siksi, että tämä talvi on ollut muutoin todella leuto.
"Suojakelejä ja lauhtuvaa olisi Etelä-Suomeen luvassa ehkä taas viikon päästä", Mustala kertoo.
Katso viimeisimmät säätiedot MT:n sääpalvelusta
IL: Lumi-inferno leviää huomenna Etelä-Suomeen Ruotsista - pääkaupunkiseudulle jopa 30 senttiä lunta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

