KALAJUTTU Kuhat kiinni
Alkukesästä olin kuullut juttuja, miten kuha oli Kyyjärvessä syönnillään. Harmittelin, että kesälomani alkoi vasta heinäkuun kymmenes päivä.
No, alkoihan se minunkin loma viimein. Jo samana iltana olin mökkini pihassa. Olin varannut siniset ja punaiset Jesset ja Sepen Tuurit pakkiini. Niillä sitä oli kuhaa nostettu ennenkin.
”Nyt se ei tartu mihinkään”, valisti mökkinaapurini minua, kun olin hädin tuskin saanut itseni ulos autosta. ”Alkukesästä niitä nousi, enää ei mitään.”
”Pakko on yrittää, viinitkin jo ostin”, minä sanoin.
”Lähtisin kaveriksi, mutta en enää oikein viitsi”, naapuri pahoitteli. ”Niin monta tyhjää reissua.”
Olin salaa mielissäni. Halusin kokea yksin kesän ensimmäisen kalareissun viehätyksen, järven hiljaisuuden, jännityksenkin. En halunnut uskoa, että en muka mitään saisi. Jos ei muut, niin minä ainakin. Tyypillinen kalamies, aina toivoa täynnä. Tänään se tärppää, se suurin se suurin.
Kuha syö parhaiten yöllä, ainakin keskikesällä, ja ainakin meidän järvessä. Kasasin vieheet ja muut välineet valmiiksi, täytin bensatankin veneessä, koekäytin moottorin. Aukaisin yhden oluen, ja odotin.
Yhdeksältä olin valmis. Pistin oranssikylkisen Jessen kiinni perukkeeseen, ja toiseen vihreänpunaisen Sepen Tuurin. Toisen vavan kiinnitin vapatelineeseen, toisen pidin kädessäni. Kyyjärven selkä keinui heikon tuulen sylissä, melkein rasvatyynenä, kun lähdin liikkeelle. Suuntasin veneen kokan selälle, annoin moottorin papatella tyhjäkäynnillä eteenpäin. Avasin yhden olutpullon. Huuhdoin toimistopölyt kurkustani, ajatukset päästäni ja annoin veneen kulkea.
Niin kului tunti, toinenkin. Kiersin tutut paikat, syvänteen reunat, saarten kupeet ja karikoiden ympäristöt. Hiljainen oli järvi, yhtä hiljainen veden päällä kuin veden allakin. Ei muita kalastajia, eikä yhtäkään nykäystä siimojen päässä.
”Ne jurottaa nyt syvänteiden pohjassa, isot kalat ainakin”, kiertyi ajatus mieleeni. ”Sinne ne uistimet on saatava.”
Pysäytin moottorin. Etsin pakista syväyspainot, vaihdoin siimoihin suuremmat uistimet, kullanvärisen, pisimmän Sepen Tuurin, jonka omistin ja toiseen oranssinvihreän suurimman Jessen. Käynnistin moottorin ja ajoin täydellä kaasulla keskelle Sorsaselkää, jossa tiesin vettä olevan yli kaksikymmentä metriä. Viritin uistimet painoineen veteen ja lähdin puksuttelemaan hiljaista vauhtia Sorsaselkää pitkin. Puoli tuntia kului, hiljainen laine liplatti veneen kylkeen, ei muuta ääntä.
Olin juuri aikeissa avata uuden olutpullon, kun vapatelineessä olevan vavan jarru alkoi hyristä. Siimaa sukelsi syvyyksiin, jarru hankasi vastaan. Pudotin Lapin Kullan veneen pohjalle, sammutin moottorin, ja olin juuri tarttumassa telineessä olevaan vapaan, kun tunsin kädessäni olevassa vavassa lujan iskun. Jarru alkoi siinäkin vavassa kirskua.
Pohjassa molemmat, ehdin ajatella, ja sitten heti, että ei voi olla, kun on vettä niin paljon. Aloin kelata kädessäni olevan vavan siimaa sisään. Vapa taipui, jarru ulisi. Iso on, ehdin ajatella, kiristin jarrua ja kelasin.
Vähä vähältä sain kalan veneen viereen. Olin jo ujuttamassa toisella kädelläni haavia veteen, kun näin miten telineessä ollut vapa irtosi telineestä ja lensi kaaressa veteen.
”Voi saatana, sinne meni se”, kirosin ääneen. Jatkoin kuitenkin toisen kalan pyydystämistä. Pari syöksyä vielä veneen vieressä syvyyksiin, ja sitten kala oli jo haavissa. Kuha oli iso, oikea mörrikkä. Iloni olisi ollut ylimmillään, jos toisen pyyntivälineen menettäminen ei olisi harmittanut minua niin kovasti.
Katsoin veneen perään, ja näin vedessä vavankärjen. Pari vetoa perämelalla ja kauhaisu veteen.
Siima tarttui melaan, minä siimaan kaksin käsin kiinni. Siimasta vetämällä sain kelan ja vavan käsiini. Aloin kelata. Hitaasti tuli saalis lähemmäksi. Ja kun se lopulta oli haavissa ja veneessä, näin että kuha oli sekin, tosin pienempi kuin se ensimmäinen.
Avasin olutpullon. Ei hullumpi loman avaus, käväisi mielessäni. Ei hullumpi.
EINO KUORTTI
Kyyjärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
