Rakennepaketti peruskorjaa hyvinvointivaltiota

Suomen tilanne on haastava. Kilpailukyvyssä meidät mitataan kansainvälisillä markkinoilla joka päivä. Teollisuuteemme on kouriintuntuvan rakenneuudistuksen keskellä. Kansainvälisen talouden matala suhdanne syö vientimme edellytyksiä. Ja samaan aikaan väestö ikääntyy ja hoivatarve vääjäämättä kasvaa työikäisen väestön osuuden pienentyessä. Tämä toimintaympäristömme haastavuus jäi Jouko Rönköltä (MT 9.12.) huomaamatta, kun hän rajusti kritisoi hallituksen toimintaa.

Tilanteeseen ei ole yksinomaan helppoja ratkaisuja. Hallituksen talouspolitiikan kokonaisuus koostuu neljästä pilarista. Ensi vuoden budjetti sisältää yritysverouudistuksen, joka kannustaa yrityksiä koosta riippumatta työllistämään ja investoimaan. Samalla kiristämme osinkoverotusta. Kuluvan vuoden työllisyyslisäbudjetilla ylläpidetään erityisesti rakentamistoimintaa. Yksin Helsinki-Vantaa-kentälle kohdistuva satsaus tuo muassaan työtä yli kymmenelle tuhannelle.

Työmarkkinajärjestöjen ansiokkaasti sopima ja hallituksen vahvasti tukema työmarkkinaratkaisu tuo vakautta ja ennustettavuutta. Sopimusyhteiskunta näytti jälleen kyntensä epäilyistä huolimatta. Asioita saadaan eteenpäin sopimalla, ei riitelemällä. Tämä koskee myös esimerkiksi eläkejärjestelmän uudistamista, joka kulkee hyvää vauhtia omilla raiteillaan Jukka Pekkarisen raportin valmistuttua.

Neljäs pilari on erityisesti Rönkön hampaisiin joutunut rakennepaketti. Se ei ole säästöpaketti, vaan laaja toimenpideohjelma, jolla vahvistetaan tulevan talouskasvun edellytyksiä, alennetaan rakenteellista työttömyyttä ja parannetaan tuottavuutta kaikilla toimialoilla. Kuntien hyvinvointipalvelumenojen kasvu yhdessä tuotannon ja verotulojen suoranaisen romahduksen kanssa ovat ajaneet kunnat vaikeuksiin. Kuntien rakenteellista alijäämää kurotaan lähivuosina umpeen paitsi kuntien omin toimenpitein myös valtion toimin.

Kuntien lakisääteisiä velvoitteita tai muita normeja karsitaan, mutta samalla kuntia ohjataan uudistamaan esimerkiksi oppilaitosverkostoa tai hoivan järjestämistä menokasvua hillitsevällä tavalla.

Rönkkö tulkitsee rakennetoimien sisältöä väärin. Vanhustenhoitoon liittyvä linjaus on sopusoinnussa vanhuspalvelulain kanssa. Siinähän suuri periaate on nimenomaan siirtää painopistettä kalliista laitoshoidosta miellyttävään ja huokeampaan kotihoitoon tai tuettuun palveluasumiseen. Tämä on myös inhimillisesti oikea suunta, josta uskoin Rönkönkin olevan samaa mieltä.

Myöskään koulutuspuolella ei leikata, vaan peruskorjataan. Velvoittavan varhaiskasvatuksen myötä varmistetaan aikaista puuttumista mahdollisiin ongelmiin.

Oppivelvollisuuden pidentämisellä saamme kopin niistä yli 4 000 nyt peruskoulun jälkeen syrjäytyvästä nuoresta. Ryhmäkokoja pienennetään ja koulujen eroja kavennetaan jatkossakin erikseen jyvitetyllä rahalla. Kelpoisuusvaatimuksia löyhentämällä ei heikennetä osaamista, vaan mahdollistetaan osaamisen parempi käyttö työelämässä. Kouluverkkoa koskevat linjaukset tulevat puolestaan tuntumaan siellä missä verkko on tiheimmillään. Päällekkäistä toimintaa ei ole järkevää pitää yllä.

Kestävyysvaje eli hyvinvointivaltion palveluihin ja tulonsiirtoihin tarvittavan rahoituksen sekä verotulojen epäsuhta on tosiasia. Vain korjaamalla sen voimme turvata hyvän huomisen sekä vanhemmillemme että lapsillemme.

Perusta on luja, mutta vaatii peruskorjausta. Tekemättä jättäminen ei hyvinvointivaltiota pelasta.

Tuire Santamäki-Vuori

valtiovarainministerin valtiosihteeri

Avaa artikkelin PDF