Teatteri on nykyhetken peili
Klassikkonäytelmistä, kuten Anna-Liisasta ja Kullervosta on 2000-luvulla löydetty yhä aineksia uusiin tulkintoihin. Ilona Kemppainen/Teatterimuseo Kuva: Viestilehtien arkisto”Teatterin ytimessä on nyt se, mitä on tapahtunut suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Me olemme olleet huolissamme viihteellistymisestä, mutta sitä ei ole tapahtunut”, sanoo Teatterimuseon johtaja Helena Kallio.
Kallio on tiimeineen on katsastanut näyttelyä varten koko 2000-luvun suomalaisen ammattiteatteritarjonnan.
Näyttelyyn on päätynyt otoksia 62 esityksestä. Koosteesta välittyy hyvin, miten analyyttisesti ja tarkasti teatteri on tulkinnoissaan ammentanut ympäröivän yhteiskunnan ilmiöistä ja muutoksista.
Keskeinen teema on teatterin uusi yhteiskunnallistuminen, joka ei ole Kallion mukaan jäänyt yhden ohjelman kahleisiin.
Kuvia nyky-Suomesta -näyttelyssä 2000-luvun teatteria tarkastellaan neljänä teemakokonaisuutena.
Vielä 2000-luvullakin klassikkonäytelmistä, kuten Minna Canthin Anna-Liisasta ja Aleksis Kiven Kullervosta on löytynyt aineksia uusiin, puhutteleviin tulkintoihin nuorten ihmisten ahdistuksesta ja kamppailusta.
Lööppiseinällä Anna-Liisa ja Kullervo rinnastuvat syrjäytyneisiin nykynuoriin iltapäivälehtimäisenä kosteena. Katsoja jää pohtimaan, miten sujuvasti klassikot vertautuvat tämän päivän yhteiskuntaan.
”Nämä ovat myös meidän tulkintojamme asioista, mutta meidän ei ole tarvinnut lisätä mitään teatterin tekijöiden tekemisiin”, huomauttaa Kallio.
Ehkä puhuttelevin näyttelyn osioista on Kontti, johon on koostettu muuttuvan Suomen kuvaa. Sen seinillä pyörii trailereita yhteensä 32 esityksestä.
”Kuka on suomalainen? Rasistiset ennakkoluulot, globalisoituminen, monikulttuurisuus, vanhat etniset vähemmistöt, talous, maailmantalous. Näitä ja ihmisten selviytymistä on käsitelty monessa esityksessä” Kallio toteaa.
”Tämä on myös epätila, välitila, rakentamaton alue, minne alkaa syntyä ihmisten vapaata toimintaa. Kaupunkimaisen lähiön takapöpelikkö, mistä lähtee maailman haltuunotto. Epätilat vähenevät koko ajan”, pohtii näyttelyn visuaalisesta suunnittelusta vastannut Seppo Salminen.
Kontti näyttää kameroiden ja kuvaruutujen läsnäolon luomaa valvonnan ilmapiiriä ja samaan aikaan, miten teatteri on etsiytynyt 2000-luvulla kokonaan uusiin paikkoihin, kuten vastaanottokeskuksiin. Näkökulma laajenee edelleen katsojan ja esittäjän väliseen suhteeseen.
”Katsojan rooli on korostunut nykyteatterissa. 2000-luvun alkupuolella ero esitystaiteen ja perusteatterin välillä on kaventunut”, sanoo museolehtori Heidi Räsänen.
Katsojan ja esittäjän välisen suhteen uudesta tulkinnasta on hyvänä esimerkkinä näyttelyyn poimittu Tuija Kokkosen Muistioita ajasta -videosarja.
Sen Esitys meren rannalla (koiran kanssa) vie Yoldiameren muinaisrannalle Pohjois-Helsinkiin ja mahdolliselle tulevalle rannalle, nykyiselle tavaratalon katolle. Tässä kokonaisuudessa katsojat loivat esityksen yhteydet ja liitokset.
Neljäs näyttelyn teemakokonaisuus on Suomi NYT -studioinstallaatio, kymmenestä viime vuosina nähdystä esityksestä yhdistetty kokonaisuus.
Installaatio hahmottelee suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamista ja purkua sekä suomalaisen demokratian nykytilaa.
Otoksia on muun muassa Kansallisteatterin Tuntemattomasta sotilaasta, Ryhmäteatterin Eduskunnasta, Kom-teatterin Suomen hevosesta, Kajaanin kaupunginteatterin satavuotisjuhlanäytelmänä nähdystä Punaisesta viivasta sekä Kansallisteatterin esityksestä Ihmisiä hyvinvointivaltiossa.
Esityksistä on kiteytetty kuvallisina tallenteina ja aikalaiskeskusteluina niiden sisällön ja tyylin ydin. Jokaisesta esityksestä on valittu näyttelyyn myös yksi näytelmän keskeistä ideaa kuvastava esine, esimerkiksi Suomen hevosesta länget.
”Toivomme, että erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset löytävät näyttelyn”,sanoo museonjohtaja Helena Kallio.
MAIKKI KULMALA
Kuvia nyky-Suomesta –
2000-luvun nykyteatteria.
Näyttely Teatterimuseossa
31.3. asti. Tallberginkatu 1 G,
Helsinki. Avoinna su–ti klo 11−18, ke klo 11−20.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
