Viimeisilläkin on veroilmoituksen määräpäivä huomenna
Verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain sähköiseen Omavero-palveluun.Noin 1,8 miljoonalla suomalaisella on veroilmoituksen määräpäivä huomenna tiistaina, muistuttaa Verohallinto. Se tarkoittaa, että viimeistenkin pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot huomisen aikana.
Verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain Omaveroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut paperipostilla.
Valtaosalla veroilmoituksen tiedot ovat valmiiksi oikein.
Verohallinnon mukaan ilmoitus tulee aina kuitenkin tarkistaa, ja puutteet ja virheet korjata. Veroilmoitukseen kirjataan lisäksi esimerkiksi mahdolliset verovähennykset ja puuttuvat tulot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





