Valio tyrmää syytteet saalistushinnoittelusta
Valio on jättänyt loppulausunnon markkinaoikeudelle koskien kiistaa, jossa kilpailuviranomainen syytti sitä perusmaitojen myymisestä liian halvalla. Yhtiön mukaan kannattava hinta ei voi olla saalistavaa, eikä raaka-aineen hinnassa maksettava voitto voi olla kustannus osuustoiminnalliselle yritykselle.Kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen (KKV) joulukuisen päätöksen mukaan Valio syyllistyi saalistushinnoitteluun vuosina 2010–2012 myymällä perusmaitoja liian halvalla eli niin kutsutulla saalistavalla hinnalla.
Yhtiölle määrättiin 70 miljoonan euron sakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.
Asiaa käsitellään parhaillaan markkinaoikeudessa. Valio tyrmää markkinaoikeudelle antamassaan lausunnossaan KKV:n väitteet.
Yhtiön mukaan kannattava hinta ei voi olla saalistava. Valiolle perusmaitojen myynti oli tuolloin kannattavampaa kuin esimerkiksi maidon myynti jauheena, eikä maidonmyynti tuottanut tappiota.
Valio katsoo lausunnossaan, ettei raaka-aineen hinnassa maksettava voitto voi olla kustannus osuustoiminnalliselle yritykselle. Yhtiö maksaa tuottajille niin paljon tilityshintana kuin yrityksen vakavaraisuus sallii.
Tilityshinta on seurausta yrityksen menestyksestä. Tuotekehityksen, huipputuotteiden ja muun tehokkuuden ansiosta Valion tilityshinta on ollut yli kymmenen senttiä parempi kuin Euroopassa keskimäärin, yhtiö perustelee.
Markkinaoikeuden uskotaan antavan päätöksensä kiistassa viimeistään ensi vuoden alussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


