Portin saamat yritystuet uhataan periä takaisin
EU-komissio vaatii, että Mikkelin kaupungin sekä työ- ja elinkeinoministeriön Finveran kautta Järvi-Suomen Portille myöntämät yritystuet on perittävä takaisin.Komission mielestä tukea on maksettu kilpailulainsäädännön vastaisesti 100 000–200 000 euroa. Väärin perustein myönnetyksi komissio listaa esimerkiksi vuoden 2004 takauspäätöksen. Lainatakaus ei lopulta toteutunutkaan.
Mikkelin kaupunginjohtajan Kimmo Mikanderin mielestä kaupunki on toiminut tukiasiassa ohjeiden mukaan.
Haukivuorelainen lihantuottaja Kalle Mattila valitti Portin velkajärjestelyistä hallinto-oikeuteen. EU-komissiolle asiasta kanteli joku toinen henkilö.
Työ- ja elinkeinoministeriön kilpailupolitiikan ryhmän hallintosihteeri Tarja Sinivuori-Boldt kertoo, että Suomessa valtion tuen myöntäminen kilpailulainsäädännön vastaisesti on harvinaista. Muualla EU:ssa se on tavanomaista.
Asiaa uutisoivat ensimmäisinä Yle Etelä-Savo sekä sanomalehti Länsi-Savo.
----
Uutista korjattu 15.11. klo 8.00. Alkuperäisessä uutisessa luki virheellisesti, että asiaa uutisoivat ensimmäisinä Yle Etelä-Savo ja sanomalehti Etelä-Savo. Sanomalehti on Länsi-Savo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
