Kuntaliitokset saivat positiivista palautetta
Yhdistyneiden kaupunkien päättäjät jakoivat kokemuksiaan kuntaliitoksista Kuntarakennefoorumissa tiistaina. Paneelikeskustelussa esiin nousivat etenkin demokratian ja johtamisen näkökulmat.
Huolenaiheena kunkin kaupungin yhdistymisessä nähtiin aluksi pienten kuntien äänen kuuluminen päätöksenteossa.
Salossa uhkakuva osoittautui aiheettomaksi, sillä kuntapäättäjistä yli puolet valittiin muualta kuin vanhan Salon alueelta.
”Se meni tarkkaan asukasluvun mukaisesti. Edelleen kaikista entisistä kunnista valtuustossa on vähintään kaksi henkilöä, vaikka mitään kiintiöpaikkoja ei ole asetettu alueellisesti”, kertoi Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentalo.
Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pauli Partasen mukaan kunnallisessa päätöksenteossa ei liitosten jälkeen ole syntynyt puolueita yli puoluerajojen.
”Sen sijaan, että mietittäisiin mistä kunnasta kukin on alunperin lähtöisin, on huomio keskittynyt poliittisiin puoluekantoihin.”
Äänekosken apulaiskaupunginjohtaja Heli Möller kertoi kuntaliitosten edesauttaneen toimintatapojen uudistamista.
”Usein isomman kunnan johtaja ja sektorijohtajat jatkavat pesteissään”, Möller sanoi.
”Toivoisin, että uusissa kunnissa johtajuuden paikat tulisivat avoimeen hakuun, jotta toiminta voitaisiin käynnistää puhtaalta pöydältä.”
Tampereen yliopiston professori Jarmo Vakkurin mukaan kuntakiitokset eivät ole heikentäneet asukkaiden samaistumista omaan kuntaansa.
TANJA KORPELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
