Metsänhoito ja mustikka
Mustikan peittävyys metsätalousmaalla on supistunut 1960-luvulta 18 prosentista 8 prosenttiin. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) mukaan tämä johtuu avohakkuista ja sen seuralaisesta maanmuokkauksesta. Kantojen nosto energiapuuksi on kaikkein pahinta. Sehän kuluttaa paljon myös fossiilisia polttoaineita.
Kun 1960-luvulla opiskelin metsätieteitä Helsingin yliopistossa, suosittiin tuoreiden kankaiden (mustikka- ja käenkaali-mustikkatyyppi) uudistusmenetelmänä kuusen suojuspuuasentoa. Se on tiheämpi kuin siemenpuuasento.
Maata ei yleensä muokata, eikä tehdä kylvöä tai istutusta. Metsä pysyy peitteisenä. Ja mustikka viihtyy hyvin. Avohakkuu ja auringonporotus ovat mustikalle pahasta. Maanmuokkaus tuhoaa sekin varvustoa ja myös puun kasvulle tärkeitä mykorritsasieniä. Niiden kanssa puu elää symbioosissa.
Mustikka on Metlan mukaan kolmanneksi yleisin aluskasvi kangasmailla. En ymmärrä, miksi suojuspuuasentoa ei käytetä nykyään enemmän. Se suojelee luontoa (muun muassa mustikkaa) ja on halpa uudistusmenetelmä. Toki metsikkö on tällöin operoitava yhden kerran enemmän, siis poistaa suojuspuut.
Ajan henki (Zeitgeist) korostaa metsänkäsittelyn monipuolistamista. Jopa jatkuva kasvatus sallittaisiin, näin ehdottaa metsälain uudistamista pohtiva työryhmä. Metsä pysyisi peitteisenä ja olisi mannaa mustikalle ja mykorritsoille.
Tässä annetaan metsänomistajalle vaihtoehtoja. Kyllähän omistamiseen kuuluu, että on päätösvalta omassa metsässään. Aina näin ei ole ollut.
Metlan mukaan jopa 80 prosenttia mustikan biomassasta on maavarsissa ja juurissa. Thaipoimijat siten tuskin jaksavat vaarantaa mustikan säilymistä repimällä juuretkin maasta. Se nimittäin vaatii voimia. Avohakkuusta voi kulua 40 vuotta, ennen kuin mustikkasadot palautuvat.
Mustikka on oikea supermarja, kuten puolukkakin, joka säilyy paremmin. Mustikan sanotaan säilyttävän ja terävöittävän näkökykyä, hidastavan muistin rappeutumista, vieläpä ehkäisevän sydäntauteja ja syöpääkin (suolistokasvaimet). Mustikasta kerätään ehkä 5–15 prosenttia. Loput jäävät eläinten ruuaksi ja lahoamaan.
On onni, että marjanpoimijoita tulee ulkomailta. Muutoin meillä ei juuri olisi kaupassa tarjolla mustikkaa. Suomalaisten marjanpoimintafirmojen pitää vain opastaa ja kouluttaa poimijoita siten, etteivät tule liian lähelle pihapiiriä.
Salomailla kyllä riittää poimittavaa. Kylien liepeillä on yleensä vakiokerääjät. On ikävää, jos heidän nenän edestään viedään kotimetsän marjat.
Mutta ylimalkaan, marjaa riittää kaikille. Ohjeistusta ja opastusta on vain parannettava. Soisi kotimaistenkin työttömien panostavan marjan poimintaan. Se on laillista, verotonta tuloa. Ja meillä on pohjoismainen jokamiehenoikeus. Siitä on pidettävä kiinni.
Tapio Klen
metsänhoitaja
psykologian tohtori
Pieksämäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
