70-vuotias Talousmies elää niin kuin opettaa
Keravan kaupungissa on kaksi Kekkosta: valtuuston puheenjohtaja Markku Liimatainen (sd.) ja hallituksen puheenjohtaja Eero Lehti (kok.). Kumpikin istuu pallillaan sitkeästi.
Kampeamista on tosin yritetty oikeutta myöten, yleisimmin syyttämällä Lehteä kiinteistöomistustensa vuoksi jääviydestä kuntapäättäjänä.
Mutta kyllä kokemusta ja oppeja esimerkiksi viime lamasta osataan myös arvostaa.
Lehti halusi alunperin kunnanjohtajaksi Keski-Suomeen tai saaristoon, mutta ei päässyt Åbo Akademihin sisään.
”Oli siihen aikaan vääränkielinen sukunimi.”
Niinpä Lehti ryhtyi kuntapoliitikoksi 23-vuotiaana vuonna 1969, perusti 26-vuotiaana Taloustutkimuksen, jonka omistaa ja jota johtaa edelleen.
Suomen Lehtiyhtymänkin Lehti perusti, paisutti ja möi viime vuonna.
Lauantaina 70 vuotta täyttävä valtiotieteiden maisteri, kauppaneuvos ja toisen kauden kansanedustaja tunnetaan omapäisenä poliitikkona: hän hallitsee asiat, puhuu suoraan eikä mieti uraansa. Ehkä siksi Lehdestä ei ole tullut ministeriä. Hän on esimerkiksi vastustanut kokoomuksen ajamia kuntaliitoksia.
”Ei eduskuntaan mennä edistämään omaa uraa, vaan kansakunnan parasta”, Lehti kuittaa. Hän pyrkii ensi keväänä jatkoon.
Poliittinen tavoite on saada maamme talous nousuun.
”Nykyinen taloustilanne ahdistaa minua. Yli varojen eläminen ei rajoitu vain kreikkalaisiin, vaan samoja dna:n pätkiä on meilläkin. Meillä on kyllä enemmän koulutusta, mutta ei ymmärrystä.”
Keravan talous on hoidettu hyvin, mutta ei ehkä kauaa.
”Vaaditaan 20 oppilaan opetusryhmiä, vaikka jokainen uusi koulu maksaa 15 miljoonaa euroa.”
Talousmies elää niin kuin opettaa. Lehti tunnetaan miljonäärinä, joka käy kirpputoreilla, vahtii tarjouksia, ostaa Lidlistäkin punaisen hintalapun tuotteita ja keräilee Jaguareja.
Hän asuu Ulpu-vaimonsa kanssa Keravalla ja huvilassaan Sipoossa. Sieltä hän lähti tänäkin kesänä kolmen viikon purjehdukselle Ahvenanmaalle.
Lehti harrasti nuorena pikajuoksua, pesäpalloa ja tennistä ja on juossut aikuisena kaksi maratonia, viimeksi New Yorkissa vuona 1986.
Lomapaikkoja on useampia ja metsääkin: 11 hehtaaria Sipoossa ja 50 suojeluhehtaaria Amazonilla.
Kuinka aika riittää kaikkeen?
”Aloittaa aikaisin aamulla ja työskentelee iltaan. Kaikilla sitä on saman verran.”
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
