Duunarin tuska
päivän punkti
SDP:n duunarisiivellä on vaikeaa. Kokoomus vei kehysriihessä demareita kuin märkää rättiä eikä maahan saatu edes tulopoliittista ratkaisua.
Jos joskus on nähty, että kapitalisti osaa hoitaa asiansa, niin nyt. Demarileirissä ottivat lukua sekä hallitusherrat että palkansaajajärjestöjen johto.
Kehysriihen mittavin päätös oli yhteisöveron laskeminen alle Ruotsin tason. Kysymys ei ole mistään pikkusummista vaan lähes miljardista eurosta. Sen myötä tuli Etelärantaan joulu. Nyt on tuskin kiire neuvottelemaan palkankorotuksista.
Demarileirissä selitetään, että osinkoveron kiristys tuottaa lähes saman kuin yhteisöveron alennus. Raha tulee valtion kassaan, mutta toista kautta. Asiassa on totta toinen puoli, mutta vain toinen.
Osinkovero paikkaa vain osan yhteisöveron leikkauksesta. Lisäksi tänä keväänä nähdään vielä osinkoralli, kun yhtiöt jakavat ylimääräisiä osinkoja. Sitäkin SAK seuraa katseella sivusta.
Yristysvero laskee, mutta sähkövero, makeisvero, tupakkavero ja viinavero nousevat. Ne kaikki menevät palkansaajien pussista. Työväentalon iltamissa alkaa olla tunnelmaa, kun näistä puhutaan.
Kokoomukselle hallituksen linjaukset sopivat hyvin. Sekä poliittinen valta että työmarkkinavalta ovat nyt kokoomuksen sisällä. Riittää, että Jyrki Katainen sopii jotain EK:n Ilpo Kokkilan kanssa. Se on siinä.
SDP:n piinaa lisää Timo Soini. Perussuomalainen puolue on kiinni demarien lahkeessa kuin takiainen. On tapahtumassa se, mitä harva uskoi todeksi kunnallisvaalien jälkeen. Soinin puolue kilpailee tosissaan maan suurimman puolueen asemasta.
Soinille riittää aiheita kotimaan politiikasta. Ja vaikkei riittäisikään, EU tuottaa aina sen verran uusia kriisejä, että kone pysyy käynnissä.
Tutkijat ovat jo kauan ennakoineet, että politiikka voi kärjistyä entistä enemmän EU-myönteisten ja EU-kriittisten puolueiden väliseksi otteluksi. Ääripäiksi valikoituvat kokoomus ja perussuomalaiset.
Tämä ei tästä nyt ole kaukana. Viimeistään SDP:n täydellinen mahalasku kehysriihessä ennakoi sitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
