Päivi Nerg joutui myrskyn silmään tuhansien turvapaikanhakijoiden saavuttua Suomeen 2015

Päivi Nerg on nykyisin valtiovarainministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeri. Kuva: Roni Rekomaa

Maahanmuuttokeskustelussa on Suomessa päästy eteenpäin hämmentävän vähän, sanoo nykyisin valtiovarainministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg.

Hänellä on maahanmuutosta ja siitä käytävästä keskustelusta paljon omakohtaista kokemusta, sillä hän oli etulinjassa ratkomassa asioita syksyllä 2015, kun Suomeen saapui muutamassa kuukaudessa 32  000 turvapaikanhakijaa.

Nerg osallistui äskettäin Oulussa tilaisuuteen, jossa puhuttiin Oulun seksuaalirikoksista ja niihin liittyvästä yhteiskunnallisesta tilanteesta. Keskustelu osoitti Nergin mukaan sen, että samanlainen huoli on pinnalla nyt kuin muutama vuosi sitten.

" Ääripäät ovat äänessä, ja tehdään ylilyöntejä, kun meidän pitäisi ehdottomasti päästä nyt eteenpäin, jotta meidän työperäiset, opiskelijat ja yliopistotyöntekijät eivät kokisi, etteivät saakaan olla rauhassa", Nerg sanoo.

Tilanne näyttäytyy hänen mukaansa Oulun kaupungin ja siellä olevien toimijoiden näkökulmasta siltä, että nytkin puhkesivat täsmälleen samat repivät ristiriidat ja erittäin voimakas some-vihakäyttäytyminen.

"Eli ei hirveän hyvältä näytä."

Mutta palataan syksyyn 2015, jolloin Nerg toimi sisäministeriön kansliapäällikkönä. Yhtäkkiä hän ja koko Suomi joutuivat ennen kokemattoman ilmiön eteen, kun Ruotsista alkoi tulla rajan yli tuhansia ja taas tuhansia turvapaikanhakijoita.

Vertailun vuoksi vuonna 2014 Suomeen tuli koko vuonna noin 3  300 turvapaikanhakijaa.

"Se oli niin hektistä (aikaa). Asiat tulivat niin voimallisesti päälle ja veivät jatkuvaan myllerrykseen", Nerg kertoo.

Toisaalta aikaa muistellessaan hänelle nousee mieleen kiitollisuus.

Syksy 2015 oli hänen mielestään huikea näyttö suomalaiselle yhteiskunnalle. Suuresta turvapaikanhakijoiden määrästä huolimatta viranomaiset pystyivät Nergin mukaan hallitusti organisoimaan asiat niin, etteivät tänne tulleet ihmiset alkaneet leiriytyä pitkin maata.

Syyskuussa 2015 perustettiin Tornion järjestelykeskus, josta turvapaikanhakijat kuljetettiin rekisteröinnin jälkeen kootusti vastaanottokeskuksiin.

"Sillä osoitettiin paljon, miten kriisinsietokykyinen suomalainen organisaatio on."

Nergin mukaan Suomen onni oli se, että Neuvostoliiton hajoaminen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa oli tuonut Suomen lainsäädäntöön järjestyskeskuspykälän. Silloin pelättiin, että itärajan yli voisi tulla pakolaisvyöry. Näin ei käynyt, mutta syksyllä 2015 tuo pykälä kaivettiin naftaliinista.

"Meillä oli lainsäädännössä olemassa elementit, joita ei ollut koskaan koeteltu eikä käytetty, mutta ne oli tehty sinne tämäntyyppistä tilannetta varten."

Nerg johti sisäministeriöstä käsin kriisiryhmää, jossa oli mukana useiden ministeriöiden edustajia, poliisiylijohtaja, rajan päällikkö, pelastusylijohtaja, suojelupoliisin päällikkö, Maahanmuuttoviraston ylijohtaja ja Suomen Punainen Risti. Yhteistyö oli saumatonta ja rajat ylittävää.

Mistä siis kumpusi yhteistyöhalu ja -kyky?

"Ensimmäinen syy oli tietysti se, että meille kaikille tuli yhteinen tietopohja ja aloimme ymmärtää, että kyse on niin hankalasta asiasta, ettei kukaan meistä selviä yksin. Sitten tuli hieman sellainen flow-tila, että hetkinen, nyt tähän tarvitaan meitä kaikkia, ja jokainen mietti, kuka tässä vielä pitäisi olla mukana. Että tämä halutaan ratkaista", Nerg sanoo.

Päivi Nerg kertoo kokemuksistaan sisäministeriön kansliapäällikkönä turvapaikanhakijoiden määrän paisuessa valtavasti Nina Järvenkylän kanssa kirjoittamassaan kirjassa Tiukka paikka.

Teoksessa nykyinen valtiovarainministeri ja aiemmin sisäministerinä toiminut Petteri Orpo saa niin sanotun sivuäänen. Hän kertoo tammikuusta 2016, jolloin Venäjän puolelta oli tulossa turvapaikanhakijoita Inarin Raja-Joosepin ja Sallan rajanylityspaikkojen kautta.

Poikkeuksellisen tilanteesta teki se, että vuodesta 1944 asti itäraja oli ollut täysin rauhallinen. Asiasta tuli nyt ulkopoliittinen.

"Siinä tavallaan oli iso kuva siitä, onko tässä jonkinlainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ongelma. Jos on, niin kuin näyttäisi olevan, niin millainen? Toisaalta koko ajan haettiin ratkaisuja", Orpo muistelee kirjassa.

Orpo kertoo, kuinka hän istui Suomen Moskovan-suurlähetystössä J.K. Paasikiven vanhassa työhuoneessa kaiken briiffauksen jälkeen.

"Siinä viimeistään tajusi sen, että nyt kukaan ei enää pysty kertomaan minulle yhtään mitään. Minulla on kaikki tarvittava tieto", Orpo kirjoittaa.

Hänellä oli tunne elämänsä tärkeimmän kokouksen alkamisesta.

Neuvotteluissa Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n johdon kanssa suomalaiset kertoivat, keitä Suomeen Venäjältä tulee, mistä he tulevat ja paljonko nämä ovat maksaneet.

Orpon mielestä neuvotteluja käytiin ensisijaisesti Suomen puolesta, vaikka kyse oli EU:n ulkorajasta.

"Ulkorajasta, Schengenistä ja Dublinista huolimatta väki käveli Euroopan läpi meille. Ei ollut sellaista kiitollisuudenvelkaa olemassa. Siinä olin hyvin vahvasti isänmaan asialla", Orpo sanoo kirjassa.

Orpon mukaan kyse oli täysin organisoidusta toiminnasta, mutta missään vaiheessa ei selvinnyt, kuka sitä organisoi. Mitään tiettyä tahoa ei hänen mukaansa voi osoittaa.

Tilanne yhdisti suomalaisia, mutta Orpon mukaan tärkeää oli myös se, että Venäjällä valtionjohto alkoi hakea ratkaisuja.

"Viestin heille, ettei tämä vaikuta millään tavoin myönteisesti Venäjä-kuvaan Suomessa. Olen varma, että siinä oli tärkeä viesti", Orpo sanoo kirjassa.