Huono kivunhoitovie eläkkeelle
Tehokas kivunhoito ja kipuongelmien ennaltaehkäisy estäisivät monen ihmisen joutumisen työkyvyttömyyseläkkeelle.
Helsingin yliopiston seurantatutkimuksen mukaan pitkittynyt ja jatkuva kipu ajaa ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Tutkija Peppiina Saastamoinen toteaa, että krooninen kipu on usein hallitsevaa tuki- ja liikuntaelinsairauksissa ja suurin haitta työn tekemiselle.
”Mielenterveysongelmien takia eläköityneillä krooninen kipu on ollut merkittävä haitta.”
Pelkän kivun perusteella ei voi Suomessa jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja mielenterveyden ongelmat ovat yleisimmät syyt.
Työkyvyttömyyseläke edellyttää sekä lääkärin toteamaa sairautta että merkittävästi alentunutta työkykyä.
Helsingin yliopiston tutkimuksessa oli mukana reilut 6 000 yli 40-vuotiasta työntekijää, joiden tilannetta seurattiin kahdeksan vuotta. Tänä aikana heistä liki 600 jäi työkyvyttömyyseläkkeelle. MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
