Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Valio sopi Arlan kanssa, mahdollisista neuvotteluista muiden kanssa ei puhuta eikä pukahdeta

    MTK:n Juha Marttila toivoo, että Valio pääsee sopimukseen muidenkin osapuolten kanssa. "Nyt on kuitenkin pää saatu auki."
    Kuva: Jukka Pasonen

    Valio ja Arla kertoivat torstaina, etteivät päädy käräjille vaan sopivat vahingonkorvauskiistansa.

    Kanne perustui Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkintaan, jonka tuloksena korkein hallinto-oikeus aikanaan tuomitsi Valion määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

    Kilpailijat hakivat Valiolta yhteensä yli sadan miljoonan euron vahingonkorvauksia. Arlan hakemus oli suurin, lähes 58 miljoonaa euroa.

    Osapuolet eivät kerro, mihin summaan sopimuksessa päädyttiin tai anna siitä mitään muitakaan tietoja.

    Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto totesi torstaina, ettei voi kommentoida muuta kuin että Arlan kanssa on syntynyt sopu.

    "Sopimusasia on edelleen kesken, joten ei kommentoida sen enempää", hän sanoi. "Meillä on vielä osapuolia, jotka ovat sopimatta."

    Maitokolmion, Satamaidon, Maitomaan ja Ilmajoen osuusmeijerin toimitusjohtajat kommentoivat elokuussa Maaseudun Tulevaisuudelle, ettei Valio ole aktiivisesti hakenut ratkaisua tai ehdottanut neuvotteluja asiasta.

    Kauniston kommentista voisi päätellä, että neuvotteluja nyt käytäisiin tai ainakin niihin pyrittäisiin. Hän ei kuitenkaan ota tähän oletukseen mitään kantaa.

    Selvää vastausta ei heru myöskään vastapuolilta.

    Ilmajoen osuusmeijerin Ari Alhokoski toteaa, ettei tilanne ole muuttunut elokuusta. Yhtään tarkemmin hän ei halua lausuntoaan avata.

    Maitokolmion Juha Murto-Koivisto sanoo, että asia etenee tällä hetkellä virallista tietä eli oikeuskäsittelyä odotellen. "Seurataan nyt, mitä seuraavaksi tapahtuu."

    Kun Murto-Koivistolta tivaa, onko Valiolta otettu yhteyttä, hän kiertelee: "Monenlaisista asioista on puhuttu, mutta ei välttämättä tästä."

    Korkein hallinto-oikeus (KHO) päätti vuoden 2016 lopussa, että Valio oli käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa ja syyllistynyt perusmaidoissa saalistushinnoitteluun vuosina 2010–2012.

    Valiolle määrättiin rikkomuksista 70 miljoonan euron seuraamusmaksu, joka meni valtiolle. Seuraamusmaksu oli lajissaan Suomen historian suurin.

    Valion kilpailijat saivat päätöksen myötä mahdollisuuden hakea vahingonkorvauksia Helsingin käräjäoikeudesta.

    Arlan hakema korvaussumma oli suurin: se haki saamatta jääneestä voitosta 52,6 miljoonaa euroa ja lisäksi 4,9 miljoonan korvausta menettämänsä tulorahoituksen kustannuksista.

    Maitomaan korvausvaade on 19 miljoonaa euroa, Satamaidon 12,5 miljoonaa, Maitokolmion 10,3 ja Ilmajoen Osuusmeijerin 1,2 miljoonaa euroa.

    Näiden päälle tulevat korkovaatimukset sekä vaateet oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

    Juustoportti haki alun perin 1,9 miljoonan euron vahingonkorvausta, mutta sopi asian viime kesänä.

    Valio ilmoitti huhtikuussa julkaistussa tilinpäätöksessään, ettei näe perusteita kilpailijoiden esittämille vaatimuksille. Yhtiö teki kuitenkin korvausten varalle tilinpäätökseen 23,5 miljoonan euron pakollisen varauksen varovaisuuden periaatetta noudattaen.

    Vahingonkorvausoikeudenkäynnin pääkäsittelyn on määrä alkaa Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa.

    "Hyvä että sopu löytyi", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi torstaina. "Riitatapauksissa ei ole muuta voittajaa kuin lakimiehet, se tiedetään."

    Keskeltä kiireistä Brysselin-päivää tavoitettu Marttila totesi, ettei tiedä Valion ja Arlan sopimuksen summista tai muista yksityiskohdista. Hän ei ollut ehtinyt kuin lukea Valion tiedotteen.

    Marttila toivoo kuitenkin, että Valio pääsee sopimukseen muidenkin osapuolten kanssa. "Nyt on kuitenkin pää saatu auki."