
Perhoskesä huonoin vuosikausiin
Heinäkuu on yleensä kesän parasta päiväperhosaikaa, mutta tänä vuonna perhosia ei juuri näy. Tilanne on ihmetyttänyt niin perhosharrastajia kuin maallikoitakin. Asiantuntija epäilee syyksi muun muassa leutoa talvea.Niityt ja tienposket loistavat värikkäinä ja kotipuutarhoissakin moni kukka tarjoaisi mettä, mutta perhosia ei näy.
”Sitä ovat kummastelleet niin perhosharrastajat kuin maallikot”, kertoo Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista. Hän kokoaa valtakunnallisesti seurantatiedot päiväperhosista, yhteistyössä Perhostutkijain Seuran kanssa.
Virallinen tilasto valmistuu loppuvuodesta, mutta kato näyttää leimaavan päiväperhoslajistoa läpeensä ja suuressa osassa Suomea.
Perhoskesä on ilmeisesti huonoin koko 2000-luvulla.
Vakiolinjalla hiljaista
Heinäkuu on yleensä kesän parasta päiväperhosaikaa. Nyt yksilöitä on monin paikoin vain puolet siitä, mihin tällä vuosituhannella on totuttu.
Saarinen itse on seurannut tilannetta Joutsenossa Etelä-Karjalassa vuodesta 1991. Toistaiseksi havaintoja on kertynyt 20–25 prosenttia vähemmän kuin keskimäärin.
”Huonosti menee esimerkiksi nokkosperhosella. Neitoperhosia oli keväällä vain muutamia kymmeniä.”
Ilmastoa ja säitä
Päiväperhosia on kuitenkin enemmän kuin 1990-luvulla. Suomeen on sittemmin saatu uusia lajeja ja vanhat ovat levittäytyneet kohti pohjoista, mikä Saarisen mukaan ”kielii koruttomasti ilmastonmuutoksesta”.
Tällä vuosituhannella on tavallista alempiin lukemiin notkahdettu aiemmin vain kerran, sadekesänä 2008.
Tänäkin kesänä juuri koleus ja sade haittasivat perhosia pitkään. Kesäkuinen raesade oli monille viimeinen niitti.
Saarinen muistuttaa myös kevään saapuneen viivytellen. Talvehtimista haittasi lumettomuus, olipa perhonen lajilleen tyypillisesti aikuis-, toukka-, kotelo- tai munavaiheessa.
Isonokkosperhonen on poikkeus
Poikkeuksen huonoon perhoskesään tuo isonokkosperhonen. Sitä vaelsi Venäjältä Suomeen miljoonia yksilöitä kahtena viime vuonna..
Metsien laji on ehkä tullut jäädäkseen.
Saarisen mukaan koko perhoskanta voi toipua jo ensi kesäksi, jos talvi on normaali. Juuri nyt ilmat ovat niin loistavat, että perhoset pystyvät lisääntymään tehokkaasti.
”Kaikkea toivoa ei vielä ole menetetty tältäkään kesältä”, Saarinen sanoo. Hän nimittäin tapasi alkuviikolla omassa pihassaan tuttuja aikuistalvehtijoita: amiraali-, liuska-, sitruuna- ja nokkosperhosia sekä suruvaippoja.
”Uuden sukupolven parhaat viikot ovat toivottavasti vasta edessä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


