Hakuna matata!Kummien apu menee perille
KENIA
Päiväntasaajan leveyspiiri kulkee juuri tästä kohdin, tienvarsitaulut kertovat. Ne toivottavat tervetulleeksi Keniaan ja kehottavat ottamaan rennosti: Karibu Kenya, hakuna matata!
Aurinko helottaa lähes pilvettömältä taivaalta, marabuhaikarat istua jollottavat akaasiapuiden latvuksissa ja keltaiseksi palanut maa hohkaa sandaalien läpi.
Olemme vajaan tunnin ajomatkan päässä Kenian neljänneksi suurimmasta kaupungista Nakurusta. Päiväntasaajalle asti ovat hyvinkääläiset Mirja ja Juha Palonen matkustaneet tapaamaan 11-vuotiasta kummipoikaansa Nehemiaa ja tämän äitiä Raelia Suomen World Visionin kummien opintomatkalla.
Nairobiin ja Länsi-Kenian Meibekiin ja Mogotioon suuntautuneella matkalla suomalaiskummit tapasivat kummilapsiaan ja tutustuivat muutoksiin, joita kummien rahoilla on saatu aikaan.
Nehemia sulaa leveään hymyyn, kun tuliaiskassista kaivetaan esiin jalkapallo. Omaa palloa hänellä ei ole koskaan ollut, mutta pumpun kokoaminen sujuu kuin vanhalta tekijältä. Pallo on hetkessä täytetty ja arvokas aarre pelivalmis.
Äiti ja poika kertovat arjestaan Mogotiossa. Siitä, miten vesi haetaan muutaman kilometrin päästä joelta tai lähteestä kuivuustilanteen mukaan. Ja siitä, miten äiti polttaa metsästä löytyneistä puista hiiltä myytäväksi.
Perheen isä on kuollut muutama vuosi aiemmin, ja äiti huolehtii yksin Nehemiasta ja tämän kahdesta sisaruksesta. Kotina on aaltopellistä rakennettu vaja, jossa on kaksi huonetta. Pihapiirissä on vuohia ja muutama kana.
Ilonaiheitakin löytyy. Matematiikassa taitavan Nehemian koulunkäynti sujuu mukavasti, ja koulun lähelle on rakennettu terveysasema osin suomalaisten kummien rahoilla.
Kummiohjelman ansioista lapsia opetetaan myös tunnistamaan omat oikeutensa ja rohkaistaan nostamaan epäkohtia esiin. Näin Meibekin ja Mogotion alueella on saatu vähennettyä muun muassa tyttöjen sukuelinten silpomista.
”Vaikka tiesimme, että kummilapsitoiminnassa on mukana nimenomaan kaikkein vähäosaisimpia, matkan suurin yllätys oli ehkä sittenkin se, miten köyhissä ja ankeissa oloissa monet elävät”, Paloset kertaavat helmikuista Kenian matkaansa.
Köyhyydestä huolimatta monet Palosten tapaamat ihmiset olivat toiveikkaita tulevaisuuden suhteen.
”Se oli hienoa huomata. Ihmiset olivat ylpeitä siitä, miten he ovat itse oppineet auttamaan itseään World Visionin hankkeiden avulla. World Visionin työntekijät miettivät yhdessä yhteisön kanssa, mitkä ovat seudun kiperimmät ongelmat ja kuinka ne ratkaistaan”, maa- ja metsätalousministeriössä EU-tukien asiantuntijana työskentelevä agronomi Juha Palonen sanoo.
”Kun yhteistyö World Visionin kanssa päättyy, alueen asukkaat ovat omavaraisia ja siirtyneet avunsaajista toteuttajiksi.”
Monessa paikassa suurin puute on ollut puhtaasta vedestä. Meibekissä vuonna 2004 alkaneessa projektissa paikallisen vesiosuuskunnan rakentama yli 130 kilometrin mittainen johtoverkosto tuo nyt puhtaan veden 35 000 ihmisen ulottuville.
Mogotiossa vesiongelmaan haetaan ratkaisua rakentamalla patoaltaita ja kaivoja sekä keräämällä sadevettä tankkeihin. Perheet tietävät myös nyt, mikä merkitys hygienialla on terveydelle.
Lasten suolistosairaudet ovat vähentyneet, kun käsienpesumahdollisuuksia on lisätty kouluissa.
”Vedellä on iso ja laaja merkitys. Kun aikaa ei mene vedenhakuun, lapset kerkiävät kouluun ja naiset hoitamaan kasvimaata ja karjaa. Kastelun ansiosta satoa riittää myytäväksikin ja saaduilla rahoilla perheiden elintaso nousee.”
”Ja perheillä on varaa maksaa lasten koulutarvikkeet ja -puvut. Ne on kustannettava itse, vaikka koulu on ilmainen”, Kilterin koulussa Vantaalla kotitalousopettajana työskentelevä Mirja Palonen jatkaa.
”Kun vanhempien arki ei mene kokonaan perustarpeista huolehtimiseen, heillä on voimia myös kannustaa lapsia kouluttautumaan. Lapsista välittyi iloa ja toivoa.”
Paloset ovat olleet kummeina vuoden verran. Kummimaksut eivät mene suoraan Nehemian perheelle, vaan yhteisölle. Näin autetaan isompaa joukkoa. Kenialaiset World Visionin työntekijät tapaavat kuitenkin Nehemiaa kolmen kuukauden välein. Tällä varmistetaan, että pojan asiat ovat kunnossa.
”Matka vahvisti meille, että apu menee oikeasti perille. Luotettavuutta lisää myös se, että järjestön ulkopuoliset tilintarkastajat kontrolloivat rahavirtoja. Eettinen arvopohjakin tuntuu omalta. Halu auttaa on käytännön kristillisyyttä. Yksin ei voi auttaa koko maailmaa, mutta pienellä panostuksella tavallinenkin ihminen voi olla mukana merkittävässä toiminnassa”, Paloset toteavat.
Palosten omat lapset ovat jo aikuisia, eivätkä he tarvitse apua enää samalla tavoin kuin ennen. Siksi kummilapsen auttaminen tuntuu hyvältä.
”Tapaaminen konkretisoi kummiuden ja sitoutti entisestään auttamaan. Oli hienoa saada keskustella Nehemian ja hänen äitinsä kanssa ja kuulla heidän arjestaan. Kyllä siinä toisenlainen yhteys syntyi kuin pelkkien kirjeiden perusteella”, Mirja ja Juha Palonen sanovat.
LEENA FILPUS
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
