Poronhoitajilta hätähuuto EU-päättäjille
BRYSSEL (MT)
Poronhoitajat vetoavat EU:n ja Suomen päättäjiin elinkeinonsa pelastamiseksi.
”Petokantojen rajoittamiseksi tarvitaan nyt nopeita toimenpiteitä. Muuten koko saamelaiskulttuuri on vaarassa tuhoutua”, Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila varoitti keskiviikkona Brysselissä.
Ruotsin ja Suomen poronhoitajien edustajat kertoivat tilanteestaan europarlamentaarikko Riikka Mannerin (kesk.) järjestämässä tilaisuudessa.
Petojen nopea lisääntyminen uhkaa järjestöjen mukaan koko porotalouden tulevaisuutta. Suurin uhka poroille on ahma, joka on poronhoitoalueella täysin suojeltu. Susikantaa sen sijaan voidaan rajoittaa.
Ollila vaati EU:n luontodirektiiviin joustavampaa tulkintaa, jotta alueelliset erot voidaan ottaa huomioon.
Viime vuonna petojen todettiin tappaneen yli 5 000 poroa, mutta todellinen määrä on selvästi suurempi. Isoa osa raadoista ei koskaan löydetä.
Kritiikkiä sai varsinkin maa- ja metsätalousministeriö, joka ei ole varannut riittävästi rahaa petovahinkojen korvauksiin.
Ruotsin saamelaisia edustaneen Jenny Wik-Karlsson korosti Suomen ja Ruotsin perustuslakien sekä kansainvälisten sopimusten saamelaisille antamaa suojaa.
”Myös EU:lla on velvollisuus suojella alkuperäiskansoja ja heidän kulttuuriaan. Halutaanko unionin ainoa alkuperäiskansa todella tuhota petojen suojelun nimissä?”
Poromies Heikki Paltto korosti, etteivät saamelaiset vihaa petoja, eikä eläimiä haluta tappaa sukupuuttoon. Nykyinen suurpetokanta on kuitenkin aivan liian suuri.
”Eikö ihmisten pitäisi hallita petoja, eikä petojen ihmisiä”, hän kysyy.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
