Asetusmuutos selkeyttää asekaappien vaatimuksia – yli viiden aseen omistajien osattava ostaa oikean standardin mukainen kaappi
"Emme myy säilykepurkkeja, valikoimassamme on vain järeitä asekaappeja", toteaa aseliikkeen yrittäjä.
Pirjo Mäki-Karvia tarkasti metsästyskiväärinsä kohdistuksen Ilomantsissa huhtikuussa 2017 ennen majavajahtia. Kuva: Lari LievonenSisäministeriö on muuttanut ampuma-aseiden säilyttämiseen tarkoitetuista turvakaapeista annettua asetusta. Jatkossa turvakaappien tulee täyttää eurooppalaiset standardit kansallisen standardin sijaan.
”Turvakaappeja on vaikka minkälaisia, mutta ampuma-aseiden säilytykseen hyväksyttyjä ovat EN 14450 ja EN 1143 -standardin mukaiset kaapit”, kertoo poliisitarkastaja Seppo Sivula.
Standardi SS 3492 on lakkautettu. Sen mukaisia kaappeja on kuitenkin edelleen paljon käytössä. Sivulan mukaan kaappeja voi edelleen käyttää ja myydä jollekin toiselle, kunhan kaappi on valmistettu ennen asetuksen voimaantuloa.
Asetus turvakaappien standardeista tulee voimaan maaliskuun ensimmäisenä päivänä.
Asetuksen siirtymäsäännöksen mukaan nykyisten vaatimusten mukaisen turvakaapin omistajalle ei muutoksen johdosta synny velvollisuutta hankkia uutta turvakaappia.
Tarvittaessa Poliisihallitus voi antaa lausunnon siitä, vastaako muu kuin näiden standardien mukaan testattu ja sertifioitu turvakaappi turvallisuudeltaan samaa tasoa.
”Joitakin kaappeja mainostetaan ampuma-aselain vaatimukset täyttäviksi. Kuluttajan pitää kuitenkin ymmärtää, että ne eivät välttämättä ole standardikaappeja, jotka soveltuvat yli viiden aseen säilyttämiseen. Tällaiset kaapit täyttävät kuitenkin vaatimuksen lukitusta paikasta, joten niissä on laillista säilyttää enintään viittä asetta”, tarkentaa Sivula.
Kuluttaja tarvitsee standardoitua turvakaappia, kun säilytettävänä on yli viisi ampuma-asetta tai yksikin erityisen vaarallinen ampuma-ase.
Vaatimus perustuu joulukuussa 2015 voimaan tulleeseen lakimuutokseen. Se koskee heti niitä harrastajia, jotka ovat ostaneet tai ostavat kuudennen aseensa tai erityisen vaarallisen ampuma-aseen lakimuutoksen jälkeen.
Jos ennen lakimuutosta on ollut hallussa kuusi asetta tai enemmän, siirtymäaikaa kaapin hankkimiseksi on 30.11.2020 saakka, selittää Sivula.
Hän myös muistuttaa, että standardoidut omalta massaltaan alle 150 kilogrammaa painavat kaapit on ankkuroitava seinään tai lattiaan.
Asekaappeja on hankittu melko maltilliseen tahtiin, ja kaappien myyntimäärä on noussut hiljalleen, kertoo Turunmaan Ase ja Kone Oy:n yrittäjä Matias Dahlberg. Hän arvioi, että aktiivisella metsästäjällä aseita on yleensä 3–5.
”Suurin osa tekee hankinnan vasta pakon edessä, kun siirtymäaika päättyy.”
Ampuma-aseiden säilytykseen tarkoitettuja turvakaappeja määrittelevän standardin mukaisten kaappien hinta on vähintään noin 600 euroa Turunmaan Aseella ja Koneella.
Osa aseiden omistajista on valmiita panostamaan asekaappiin melko paljonkin rahaa. Dahlberg on ottanut valikoimaan 3 000–4 000 euroa maksavia palosuojattuja kaappeja ja niillekin on löytynyt ostajia.
Palosuojattuihin kaappeihin laitetaan usein säilöön arvokkaita aseita, ne sopivat myös hyvin perheen muiden arvotavaroiden turvalliseen säilytykseen.
”Jokaiselle asekaappiostoksille tulevalle asiakkaalle suosittelemme yli 150 kiloa painavaa asekaappia, sitä ei tarvitse pultata mihinkään kiinni. Olemme myös linjanneet, että emme myy säilykepurkkeja. Noin 50 kiloa painavaan kaappiin pääsee sorkkaraudalla sisään, kun on vähän vihainen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
