Nordean tutkimus: Suomalaisten kesälomabudjetti pienin vuosikymmeneen
Kesälomaan käytettävä rahamäärä on laskenut kolme vuotta peräkkäin.Nordean teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat käyttää tänä vuonna kesälomaansa keskimäärin noin 1 380 euroa kotitaloutta kohden, joka on muutamia kymmeniä euroja vähemmän kuin viime vuonna.
Suomalaisten kesälomabudjetit ovat Nordean tutkimuksen mukaan nyt alimmalla tasollaan kymmenen vuoteen.
Maantieteelliset erot kesäbudjetissa ovat huomattavia. Pääkaupunkiseudulla kesälomabudjetiksi arvioidaan 1 760 euroa, kun Itä-Suomessa lomaan aiotaan käyttää 960 euroa. Molemmilla alueilla kesäkassat pienenivät viime vuodesta, pääkaupunkiseudulla noin 80 eurolla ja Itä-Suomessa yli 200 eurolla.
"Korkeimmillaan ne ovat tänä aikana olleet vuosina 2006 ja 2009, jolloin suomalaiset arvioivat lomamenoikseen noin 1600 euroa. Vaikka Suomen talous näyttää kääntyneen hienoiseen kasvuun, taantuman vaikutukset näkyvät vielä kesälomasuunnitelmissa", Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen toteaa.
Lapsiperheet arvioivat käyttävänsä kesälomaan noin 200 euroa lapsettomia kotitalouksia enemmän, keskimäärin 1 520 euroa.
Kotimaan matkailu suosituinta
Kotimaan matkailu on suosituin lomanviettotapa suomalaisille.
Puolet vastaajista ilmoitti tekevänsä kesän aikana lomamatkoja kotimaassa.
Kesälomamatkaa ulkomaille suunnitteli kolmasosa vastaajista, ja kolmasosa vastaajista myös aikoo viettää aikaa kesämökillä. Samaan aikaan kolmannes vastaajista kertoi pysyttelevänsä lähinnä kotona loman ajan.
"Mökkeily ja kotimaan matkailu ovat suosittuja lomanviettotapoja kaikissa ikäryhmissä. Ulkomaanmatkojen suosio on kasvanut alle 40-vuotiailla, mutta sitä vanhemmista entistä harvempi suunnittelee kesälomamatkaa ulkomaille", Kärkkäinen sanoo.
TNS Gallup tutki Nordean toimeksiannosta kesäloman kustannuksia Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa internet-paneeleja käyttäen. Tutkimusaineisto kerättiin 9.5.2016 - 16.5.2016. Suomessa tehtiin kaikkiaan 1 020 haastattelua 18–65-vuotiaiden ikäryhmässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

