Nalleperhe asuu luojansa hellässä huomassa
Nalletaiteilija Gerda Torikan Humppilassa sijaitseva Nalle-Ateljee-myymälä on kuin suoraan sadusta. ”Vaikka ihmiset tulisivat tänne suupielet alaspäin, he lähtevät aina suupielet ylöspäin pois”, Torikka kertoo tyytyväisenä. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoHUMPPILA (MT)
Pieni puoti on pullollaan mitä suloisempia nalleja. Osalla on vaatteet yllään, yksi työntää lastenvaunuja, toinen ajaa Vespaa, kolmas pitää virveliä kädessään.
”Tämä on aikuisten kokonaisvaltaista leikkiä”, nalletaiteilija Gerda Torikka heläyttää.
Taiteilijan sanoja on helppo uskoa, kun tulee hänen Nalle-Ateljee-myymäläänsä Urpolan kartanossa Humppilassa. Aikuinenkin on haltioissaan, kuin satuun olisi astunut.
Jokainen puodin karvainen asukas on Torikan käsialaa. Taiteilija on itse suunnitellut ja valmistanut ne.
”Tämä on Leo, tässä ovat Niilo ja Elsa. Hän puolestaan on Peppi”, Torikka esittelee.
Jokaisella nallemallilla on nimi, joka syntyy, kun nallen ensimmäistä versiota tehdään.
”Valitsen nimen, joka mielestäni kuvaa nallea. Yhden nallen nimi on Rassukka, koska sanoin aina sitä tehdessäni ’voi rassukka’.”
”Moottoripyörällä ajavasta nallesta tuli puolestaan Vauhti ja pienestä samanlaisesta Pikku-Vauhti.”
Torikan nallet ovat keräilyesineitä, jotka on tehty kalliista ja kestävästä materiaalista. Niiden virallinen nimi on Halibears, joka on Torikan rekisteröimä tuotemerkki.
”Käytän sertifioituja materiaaleja. Turkit ovat pääasiassa mohairia tai alpakkaa ja silmät lasia. Kaikki tarvikkeet nalleihin tulevat Saksasta, jossa nalletaiteilijoita on huomattavasti enemmän kuin Suomessa.”
”Teen laadukkaita ja loppuun asti viimeisteltyjä töitä. Joku on joskus sanonut, että teen liiankin tarkkaa työtä. Mottoni on ’mieluummin vähemmän’. Se tarkoittaa, että yksi kunnon lelu voi riittää.”
Taiteilija hyödyntää mielellään kierrätysmateriaaleja.
”Nalleja en valmista kierrätysmateriaalista, mutta vaatteita sen sijaan kyllä. Eräs nalleherra on saanut kauluspaidan kirpputorilta löytyneen miesten kauluspaidan hihasta.”
Usealla nallella on muassaan monenmoista rekvisiittaa. Löytyy niin silmälaseja, soittimia kuin pikkuruisia lelujakin.
”Pidän matkoilla silmäni auki. Sillä tavalla olen löytänyt monet tavarat. Olen kerännyt rekvisiittaa ympäri maailmaa”, Torikka kertoo.
Valmistuttuaan jokainen nalle saa henkilötunnuksen, kuten taiteilija itse kutsuu nallen yksilöivää numerosarjaa.
”Yksitoistanumeroinen sarja kertoo, mitä mallia nalle on, monesko tämän mallin edustaja se on ja monesko kaiken kaikkiaan. Lopuksi on vielä valmistusvuosi.”
Usein nalleja ostetaan kaste-, hää-, läksiäis- ja syntymäpäivälahjoiksi.
”Kerran minulta kysyttiin, voisinko tehdä hääparille nallet, joissa mies olisi sähkömies ja nainen puutarhuri. Ei siinä auttanut muu kuin katsoa netistä, miltä sähkömies näyttää”, Torikka nauraa.
”Kerran minulta puolestaan pyydettiin läksiäislahjaksi perhepäivähoitajalle yhtä isoa ja neljää pientä nallea. Ne kuvasivat hoitajaa ja lapsia.”
Torikka valmistaa nallen asiakkaan toiveiden mukaan. Itse saa valita, millaisesta karvasta nalle tehdään ja minkälaiset vaatteet sille puetaan päälle.
”Koska tilaajat saavat itse päättää, millaisen nallen haluavat, jokainen nalle on oma persoonansa.”
Tällä hetkellä Torikan nalleperheeseen kuuluu 35 erilaista nallea. Uusia malleja syntyy koko ajan.
”Nyt on tekeillä numero 237. Kaiken kaikkiaan noin 200 kaikista nalleista on saanut uuden omistajan.”
Kun nalle saa uuden kodin, Torikka puhuu ostamisen sijasta mieluummin adoptoinnista.
”Rakkaat asiat adoptoidaan”, nainen perustelee.
Torikan ensimmäinen nalle syntyi 80-luvulla omalle tyttärelle. Toden teolla tekeminen pääsi kuitenkin vauhtiin vasta vuonna 2005, kun hän oli vuorotteluvapaalla saksan lehtorin virastaan Turun yliopistolta.
”Halusin vuorotteluvapaalla tehdä jotakin aivan muuta kuin töihin liittyvää. Silloin nallevirus iski”, Torikka nauraa.
Tällä hetkellä taiteilija on osa-aikaeläkkeellä yliopistolta.
”Kädentaidot tasapainottavat mukavasti akateemista työtä. Puhun hyvinvointikäsityöstä. Siitä tulee uskomattoman hyvä olo, kun näkee omien kättensä jäljen. Myös se on tärkeää, kun näen, että nalleni tuovat iloa muille.”
Saksalaissyntyinen Torikka on kasvanut käsillä tekemiseen jo lapsuudenkodissaan.
”Isäni työskenteli tekstiilialalla ja äitini oli suorittanut käsityönopettajan opinnot. Pienestä asti olen tehnyt käsitöitä.”
”Isä omisti vaatetehtaan, jonne minä en saanut koskaan mennä. Usein kuitenkin livahdin sinne salaa. Jos isä oli kierroksella halleissa, työntekijät piilottivat minut. Sekä heillä että minulla oli hauskaa, eikä isä koskaan saanut tietää”, Torikka muistelee.
Jo Torikan äiti haaveili pienen käsityöpuodin perustamisesta, mutta toive ei koskaan toteutunut.
”Toteutan siis omassa puodissani tavallaan äitinikin unelmaa”, taiteilija pohtii.
ANNIINA KESO
Tulee
uskomattoman
hyvä olo, kun näkee omien
kättensä jäljen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
