Yksityismaille valmistellaan tukea elinympäristöjen hoitoon – YM kerää lausuntoja ehdotuksesta, jossa tuki osoitetaan tavaroina ja palveluina
Lausuntoja luonnonsuojelun tukijärjestelmästä voi antaa 8.6. saakka.
Maanomistajat voisivat hakea suunniteltua tukea muun muassa soiden, lintuvesien, perinnebiotooppien, metsäkohteiden sekä vesi- ja rantaluonnon hoitoon. Kuva: Kari SalonenYmpäristöministeriö pyytää lausuntoa uudesta luonnonsuojelun kunnostus- ja hoitotoimien tukijärjestelmästä. Tarkoitus on tukea yksityismailla vapaaehtoisesti tehtäviä toimenpiteitä monimuotoisuuden suojelemiseksi.
Tuen muotoja olisivat tavarana ja palveluna osoitettu tuki. Palveluilla tarkoitetaan elinympäristöjen ja luontotyyppien hoito- ja ennallistamistoimia, kuten niittoa, puiden raivausta ja laidunnuksen järjestämistä, ja tavaroilla esimerkiksi perinnebiotooppien hoidossa tarvittavia aitaamistarvikkeita.
Luonnonsuojelulakiin ehdotetulla lisäyksellä mahdollistettaisiin erityisesti Helmi-elinympäristöohjelman ennallistamis- ja hoitotoimia. Parannettavia elinympäristöjä ovat muun muassa suot, lintuvedet, perinnebiotoopit, metsäkohteet sekä vesi- ja rantaluonto.
Nykyisellään luonnonsuojelulaissa ei säännellä luontokohteiden ennallistamisen ja hoidon taloudellisesta tukemisesta tai kannustimista.
Ehdotus tukijärjestelmästä pohjautuu nykyiseen hallitusohjelmaan.
Tuen hakeminen ja saaminen paikallisista ely-keskuksista pyritään tekemään maanomistajalle mahdollisimman yksinkertaiseksi ja kannustavaksi.
Lausuntoja voi antaa 8.6. saakka.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
