vierasyliö Osuustoiminnan idealistiset pioneerit

Joulukuun 21. päivä tunnetaan vuoden pimeimpänä hetkenä, mutta osuustoiminnan historiassa sillä on päinvastainen, valoisa merkitys. Sinä päivänä vuonna 1844 aloitti toimintansa maailman ensimmäinen osuuskunta, joka onnistui jäämään henkiin.

Tämä pieni ja heiveröinen osuuskunta oli Rochdalen Oikeamielisten Pioneerien Seura. Alkuun monet veikkasivat, ettei tämäkään idealistinen yritys juuri viikkoa kauempaa pystyssä pysyisi. Mutta useiden fuusioiden jälkeen se toimii edelleen osana Englannin osuuskauppaa. Itse kauppapuoti toimii hyvin hoidettuna museona.

Pioneerit pystyivät vuosien myötä luomaan talouteen uudenlaisen toimintamallin, joka muutamassa vuosikymmenessä levisi uudistavana ja kestävänä kansanliikkeenä kaikille asutuille mantereille.

Kilpailevasta osakeyhtiömallista osuustoiminta eroaa etenkin laajan omistajapohjansa, jäsenhallintonsa ja tuloksenjakonsa perusteella. Osakeyhtiö on luonteeltaan pääomayhteisö ja osuuskunta jäsenyhteisö.

Osuustoiminnan kantavat ideat alkoivat kehittyä jo 1700-luvun valistusajalla. Syntyjuuriltaan osuustoiminta on eurooppalainen kansanliike. Sillä on liittymäkohdat myös Yhdysvaltojen pitkään itsenäisyystaisteluun, sen perustuslakiin ja ihmisoikeuksien julistukseen.

Ranskan suuren vallankumouksen 1789 kuuluisa iskulause vapaus, veljeys ja tasa-arvo konkretisoituivat taloudessa osuustoiminnan kautta. Osuustoiminnan kansainvälisissä periaatteissa ne näkyvät edelleen. Tosin veljeyden sijasta Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA puhuu täsmällisemmin jäsenten keskinäisestä solidaarisuudesta.

Osuustoiminnan varhaisimmat viritelmät olivat yhteiskunnallisten utopistien tai kveekareiden perustamia. Yhteistä oli pyrkimys parantaa vähäosaisten asemaa keskellä silloisen teollistuvan yhteiskunnan myllerrystä ja jyrkkeneviä luokkarajoja. Utopisteista tunnetuin oli äkkirikastunut tehtailija Robert Owen.

Owenin unelma oli rakentaa kokonaisia ihanneyhteiskuntia.

Niitä hän kokeilikin, mutta ne sortuivat pian yleensä sisäisiin riitoihin. Ihanneyhteiskunnat

olisivat vaatineet toimiakseen myös ihanteellisia ihmisiä. Owen menetti kokeiluissa koko omaisuutensa.

Owenin aatetoveri, lääkäri ja opettaja William King oli oppi-isäänsä huomattavasti käytännöllisempi. Hän perusti oma-apuyhdistyksiä, työpajoja ja julkaisi ensimmäistä osuustoimintalehteä, The Cooperatoria vuosina 1828–30. Kirjoitukset rakensivat liikkeelle perustaa, jota Rochdalen pioneerit lähtivät toteuttamaan.

Tarmokkaisiin miehiin kuuluivat muun muassa osuuskunnan sääntönikkari Charles

Howarth, kassanhoitaja ja

uuden aatteen tulisieluinen puolustaja William Cooper ja kaupan ensimmäinen myyjä Samuel Ashworth, joka yleni johtajaksi.

Joukko oli paljolti vain 20-vuotiaita. Mukana oli monia tekstiiliteollisuuden ammatinharjoittajia, mutta läheskään kaikki eivät olleet kankureita. Eivätkä kaikki onneksi olleet köyhiä. Jotkut hallitsivat jopa kirjanpitoa, mikä siihen aikaan oli saavutus.

Yhteisöllisyys kantoi. Keskustelujen kautta toimintaan kertyi mukaan paljon kypsää harkintaa.

Periaatteet hahmottuivat käytännön kokemusten kautta

vasta vähitellen. Aiempien epäonnistuneiden kokeilujen kokemukset otettiin opiksi.

ICA linjasi 1937 seitsemän tärkeintä sääntöä, niin sanotut Rochdalen periaatteet. Ne ovat tiivistettyinä: avoin jäsenyys, demokraattinen hallinto, ylijäämän palautus ostosten mukaan, rajoitettu osuuspääoman korko, poliittinen ja uskonnollinen puolueettomuus, ostosten

käteismaksu ja velvollisuus tehdä valistustyötä.

Nykyisin ne kuulostavat yleisesti hyväksyttäviltä. Mutta syntyaikanaan ne olivat radikaaleja. Ne olivat raivaamassa

tietä myös nykyiselle demokraattiselle kansalaisyhteiskunnalle ja ihmisten tasa-arvolle. Liikkeen pitkään ajamat tavoitteet tuotteiden laadunvalvonnasta ja kuluttajansuojasta ovat nykyisin vakiintuneet osaksi lainsäädäntöäkin.

Myös nykyisten bonusjärjestelmien pohja löytyy Rochdalesta. Kun pioneerit aluksi puhuivat, että jäsen saa ostoksista ”viisi prosenttia takaisin”, niin sitä ei ymmärretty. Mutta kun opittiin kertomaan, että jäsen saa ”viisi penniä takaisin punnan ostoksesta”, niin jäsenetu alkoi vetää.

Suomeen liike rantautui pysyvämmin vasta 1899 perustetun Pellervo-Seuran myötä. Aatteen toivat Hannes ja Hedvig Gebhard Saksasta F. W. Raiffeisenin kehittämässä muodossa. Raiffeisenia pidetään tuottajaosuustoiminnan ja osuuspankkien aatteellisena isänä.

Myös Väinö Tanner sai vaikutteensa hieman myöhemmin

Saksasta, mutta sen vasemmistolaisesti suuntautuneesta kuluttajaosuustoiminnasta ja Heinrich Kaufmanilta.

Gebhard ja Tanner toimivat yhdessä alkuaikojen Pellervossa, mutta puoluepolitiikka rikkoi miesten välit muutamia vuosia ennen kansalaissotaa.

Tuorein lisäys osuustoiminnan periaatteisiin tehtiin 1995. Se on vastuu omasta toimintaympäristöstä ja kestävän kehityksen hyväksi toimiminen jäsenten päättämällä tavalla.

Siten laajaomisteiselle osuustoiminnalle yritysten

yhteiskuntavastuun seuranta ja kehittäminen olisi luonteva

suunta edetä. Analytiikka ei kuitenkaan ole kehittynyt

läheskään samalle tasolle

kuin perinteisessä tilinpäätösanalyysissä.

Eri osuustoimintayritykset käyttävät paljolti vain omia

tai toimialan seurantatapoja, käsitteitä ja määritteitä.

Yhteinen vaikuttavuus jää puuttumaan. Laajalle yhteiselle jäsenistölle asia siten näyttäytyy turhan sekavana kokonaisuutena.

MAUNO-MARKUS KARJALAINEN

Kirjoittaja toimi Osuustoiminta-

lehden toimituspäällikkönä ja

tuottajana 1989-2012 ja on

nykyisin vapaa toimittaja.

Avaa artikkelin PDF