Lapsiasiavaltuutettu: Myös kouluretkien on oltava lapsille maksuttomia – "jos kunnalla ei ole rahaa, parempi jättää menemättä"
Köyhistä perheistä tulevat lapset jäävät usein pois leirikouluista ja luokkaretkiltä.
Jos kunnalla ei ole rahaa esimerkiksi retkiin, niille on parempi jättää menemättä, lapsiasiavaltuutettu linjaa.Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila moittii kuntia siitä, että ne tinkivät perusopetuksen maksuttomuudesta. Valtuutettu muistuttaa, että perustuslaki määrää perusopetuksen maksuttomaksi.
Kurttila sanoo saaneensa viime aikoina yhteydenottoja tilanteista, joissa perusopetuksen oppilailta on pyydetty 10–30 euron suuruisia osallistumismaksuja koulupäivän aikana järjestettävään toimintaan. Rahankeruun on loputtava, lapsiasiavaltuutettu painottaa.
Suomessa tehdyt selvitykset kertovat, että köyhistä perheistä tulevat lapset jäävät usein pois leirikouluista ja luokkaretkiltä.
Kurttila sanoo ymmärtävänsä hyvin, että oppilaita halutaan viedä esimerkiksi retkille.
"Jos tähän ei kuitenkaan kunnalla ole rahaa, on parempi jättää menemättä", lapsiasiavaltuutettu linjaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
