Suisto-klubi avaa ovensaalaikäisille ystävänpäivänä
Timo Rautiaisen kitaristi Jarkko Petosalmi (vas) ja Tommi Kurki valmistautuivat illan keikkaan perjantaina Hämeenlinnan Suisto-klubilla. kimmo haimi Kuva: Viestilehtien arkistoHÄMEENLINNA (MT)
Kello on kuusi perjantai-iltana. Muusikko Timo Rautiainen tapailee sähkökitaran kieliä kynttilänvalossa. Piuhat ovat vielä irti, joten kuuluu vain vaimea rämps, rämps, rämps.
”Hei, tässä on väärät sanat”, Rautiainen huikkaa bänditoverilleen.
Käynnissä on illan keikan valmistelu hämeenlinnalaisella Suisto-klubilla. Baarin puolella henkilökunta syö pizzaa ja ripustaa Rautiaisen T-paitoja seinälle myytäväksi.
Muutama asiakaskin on jo etsiytynyt nurkkapöytään, vaikka keikka alkaa vasta kello 23.
150 asiakasta vetävän klubin omistaja Ukri Kokkonen uskoo, että tupa tulee tänä iltana täyteen. Niin käy aina, jos esiintyjä on vähänkin nimekkäämpi. Myös paikalliset bändit vetävät hyvin yleisöä. Keikkoja on usein myös arkisin. Sunnuntai-iltoina Suisto-klubilla katsellaan elokuvia.
Kokkonen myöntää, että artistien buukkaus on on välillä työlästä: ”Täytyy punnita tarkasti, mikä uppoaa mihinkin kohdeyleisöön.”
Pääkävijät ovat kolmekymppisiä, mutta jonkin verran käy myös parikymppisiä.
Suisto-klubi on mukana Valtakunnallisessa keikkapäivässä. Lauteille nousee kuusi bändiä, joista kolmea ensimmäistä pääsevät katsomaan myös alaikäiset. Esiintyjät on valittu erityisesti nuoreen makuun.
Ensimmäisen setin paukuttavat F.A.L.L., Wedgie ja NäkemysEro. Kello 21 jälkeen esiintyvät Idiomatic, Sykäys ja Horros.
KATJA KOLJONEN
Valtakunnallisena Keikkapäivänä Suisto-klubilla 14.2. klo 18-21 ikärajaton, klo 21 alkaen K-18. Vapaa pääsy
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
